torstai 5. toukokuuta 2016

Babymetal - Metal Resistance (2016)

CD 13,99€ / EMP.fi
Juuri kun luulee kuulleensa lähes kaiken mitä metallimusiikkiin voi sisällyttää, iskee joku takavasemmalta, tai paremminkin kaukoidästä, ja tekee jotain ennenkuulumatonta. Japanilaisen Babymetalin animepoppia sekä muun muassa death metalia keskenään sekoittanut debyyttialbumi onnistui yllättämään ja ihastuttamaan taidokkaasti rakennetulla kokonaisuudella ja erinomaisilla yksittäisillä kappaleilla.

Debyytiltä tuttu meininki jatkuu tälläkin levyllä, mutta esikoisalbumin yllätyksellisyys on tiessään. Tarttuvia poppimelodioita ja äkkivääriä metalliriffejä löytyy edelleenkin ja mausteita on haettu konemusiikista, kuten vaikkapa dubstepista.

Levy käynnistyy edellisen levyn maneereilla rullaava Road To Resistance, jossa lähestymistapa animemetalliin tuntuu olevan hieman aikaisempaa suoraviivaisempi ja pelkistetympi. Japanilaisen yhtyeen musiikki onnistuu kuulostamaan yllättävän paljon kotimaiselta melodiselta power metalilta. Yhtyeen parasta antia on ehdottomasti jykevien death/thrash-riffien ja mahtipontisten kertosäkeiden vastakkain asettelu ja sitä tarjoaa Karate, joka jää yhdeksi harvoista yllättäjiksi tältä levyltä.

Levyn lyyriset aiheet ovat jälleen kerran musiikkityyliin nähden harvinaisen kekseliäitä. Industrial metal-tykitys Awadama Fever kertoo purukuminhimosta, mikä on lähes yhtä mielenkiintoista kuin pakottava tarve saada suklaata. Heti. Parhaimmillaan ja äkäisimmillään Velcran konemetallimätöltä kuulostava kappale ei kuitenkaan yhtä huikeaa kuultavaa ole kuin parin vuoden takainen Gimme Choko!

Pääsääntöisesti levyn taso on melko ennakoitavaa ja pirteällä asenteella soivaa power metalia kaikenmoisilla höysteillä. Karaten muassa albumin tehokkaimpia teoksia on death metal-marssittelu Meta Taro, rujoilla riffeillä ja kitarasoundeilla polkeva rymistely GJ! sekä mahtipontinen miltei progehtava hevibiisi Tales of the Destinies. Viimeisenä mainitun pianosoitannat ovat myös maittavaa kuunneltavaa. Levyn kevyempää kastia edustavat heviballadit No Rain, No Rainbow ja The One eivät juuri vaikutusta tee, ja osoittavat sen, että yhtyeen tehokkuus tulee parhaiten esiin yhdistelemällä juurikin sitä raskaampaa paukutusta ja animepoppimelodioita.

Odotukset Metal Resistancea kohtaan olivat luonnollisesti korkealla, mutta todellisuus paljastui pieneksi pettymykseksi. Tuotanto on tällä kertaa jykevämpää,  mutta kappalemateriaalin kanssa on ehkä yritys jäänyt liian vähälle. Ehkä tässä paistaa läpi sellainenkin asia että levy yrittäisi itsetarkoituksellisesti olla helpommin lähestyttävä ja suoraan sanottuna myyvä. Vaikka soundit ovatkin erittäin kohdillaan, sisältö ei vaan potki tällä kertaa paria yksittäistä sivallusta lukuunottamatta. Siitäkin huolimatta kelpaa kuunnella muutamaan otteeseen, ei tällaista kukaan muukaan toistaiseksi tee.
3/5