tiistai 10. marraskuuta 2015

Verjnuarmu - 1808 (2015)

Murretta suoltavat ja viäntävät artistit tai yhtyeet voi helposti laskea yhden käden sormilla. Suomen kuuluisin murteella laulava yhtye taitaa olla vuoteen 2011 asti toiminut Lauri Tähkä & Elonkerjuu. Pohojanmaaksi laulava folkkirokkiyhtye pauhasi kanavilla melkein kyllästymiseen asti, mutta savoksi viäntävää artistia tai yhtyettä ei valtavirtaradiossa ole tainnut soida sitten Esa Pakarisen ikivihreiden. Metallipuolella murteet ovat vieläkin harvinaisempi ilmestys ja ainut tietämäni lokeroon täysin sopiva yhtye on kymmenisen vuotta sitten debytoinut kuopiolainen death/thrash metal-yhtye Verjnuarmu. Savon viäntämisen ansiosta yhtyei herätti huomiota esikoislevynsä Muanpiällisen Helevetin (2006) aikoihin ja tulipa siihen itsekin tutustuttua, vaikkakin hyvin pintapuolisesti.

Edellisestä albumista nimeltä Lohuton on kului viitisen vuotta ennen yhtyeen neljättä kokopitkää. Vuoden 1808 mukaan nimetty teemalevy kertoo Savon alueella käydyistä Suomen sodan taisteluista noihin aikoihin. Levyn avaa sotateemaan hyvin sopiva instrumentaali Kalamanlahen Marssi, josta soitellen sotaan lähdetään melodisella deathin ja thrashin sekaisella tykkibiisillä Vala, joka on jonkun verran sukua Korpiklaanille ja Ensiferumille. Tarttuvinta antia on kappaleen hitaammat ja ilmavan pianonsoitannan sävyttämät kohtaukset. Jonkun verran black metalin katkuakin on ilmassa. Samantyyppistä tarttuvuutta ja omaperäistä tyylittelyä tarjoillaan seuraavissakin kappaleissa Lahtaaslaulu ja erinomainen Tuonen Silimät.

Fiilis ei juuri huonone eikä yllätäkään, kun Neljäsattoo ja Soankoerat alkavat soimaan, mutta Kuolemanruotu astuu paikoin erittäin mielenkiintoisin black metal-sfääreihin. Levyn upeimpia kappaleita on norjalaiselta avant-garde metal-yhtyeeltä Age of Silencelta kuulostava Verenseisaattaja, jossa totisesti on kevyttä taiteellista otetta rytmiosastolla sekä klassisenomaisessa pianotaiteilussa. Helposti väärin luettava otsikko Huavakuume sisältää hitaan alkusoitannan, mikä on mukavaa vaihtelua vauhdikkaampia kappaleita sisältävällä levyllä. Biisin loppu onkin paljon rankempaa suoltoa. Kokonaisuuden suoraviivaisimpiin lukeutuva mättö Verjvirta on mitä erinomaisin kontrasti levyn päätöskappaleelle Arvet. Herkkään ulkoasuun muotoiltu mahtipontinen sotatarina on kuin Manowarin tai Turisaksen käsialaa.

Verjnuarmun neljäs albumi on kuin kalakukkoa korvilleni. Sopivan rapeaksi paistetun ruispinnan sisällä muhii porsaan kylkisiivujen rasvoittamat tuoreeltaan peratut muikut. Eli. Soundi on niin death- kuin folkmetal yhtyeisiin verrattuna melko karkea sekä kevyt, mutta kun värikäs ja vivahteikas sisältö aukeaa muutaman kuuntelun aikana, siitä ei irti pääse. Ensimmäisellä kuulemalla vaikutus ei vielä ollut niin suuri, mutta lopulta yksityiskohtien sävyttämä kokonaisuus hakkaa savolaiset kyntensä ja kalakoukkunsa kuulohermoihin hyvinkin nopeasti. Yhtyeellä on selvästi omaperäinen tyyli eikä vain käyttämänsä murteen ansiosta. Oikeastaan murteella on hyvin vähän tekemistä sen kanssa, onko tämä yhtye hyvä tai mielenkiintoinen. Musiikki puhuu puolestaan ja tässä tapauksessa 1808 on todella hyvä ja omaleimainen metallilevy.

4/5