sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Mournful Lines - Heartstrings EP (2016)

Oululainen melodiametalliyhtye Mournful Lines sai alkunsa vuonna 2013 muun muassa yhtyeissä ZeroCrowd ja Menial vaikuttaneen vokalisti-kitaristi Markus Jussilan toimesta. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Beneath Lies The Sorrow noin vuosi sitten. Enemmän rockin suuntaan kallistunut esikoislevy sai hetki sitten jatkoa raskaammilla sävyillä kuorrutetusta EP-julkaisusta nimeltä Heartstrings.

Levyn introitus on perinteisen oloinen lyhykäinen pianopimputus muutamine säkeineen ja siitä sitten lähdetään runnomaan raskaampaa tavaraa kuulohermoihin. Pirteällä rytmillä polkeva Away kertonee melko tarkasti mistä levyllä on kyse. Vuosituhannen vaihteen sinfonia- ja goottimetalli paistavat läpi muistuttaen kaikkea mahdollista Nightwishin, Tristanian ja vaikkapa Therionin väliltä.

Vokaaleissa vuorottelevat sekä Markus että Minna Niemelä, mikä tuo jonkinlaista väriä biiseihin. Aloitusbiisin jälkeen seuraavat pari biisiä Two Souls, One Heart ja Guiding Light eivät juuri pääse yllättämään, mutta ihan toimivia melodiatykityksiä nekin ovat. Levyn päättävä Crystal Clear lienee albumin yllättävin kappale, kiitos rouheiden murinavokalisointiensa. Biisissä on muutenkin enemmän pääosassa raskaiden sekä kevyiden osioiden välinen kontrasti.

Heartstrings on pääosin ennalta arvattava lyhytjulkaisu, mutta siitäkin huolimatta se toimii varsin hyvin. Sinfoniat ja goottimetallit ainakin kierrätetään suht reippaalla asenteella ja parikymmenminuuttisen kiekon kuluttaa mielellään muutamaan otteeseen. Jos laadukasta, tuttua ja turvallista goottisävytteistä sinfoniametallia mielit kuunnella, kannattaa ottaa tästä kuunteluun.

3/5