lauantai 25. heinäkuuta 2015

Sunset in the 12th House - Mozaic (2015)

Kun omaperäisestä tyylistään tunnettu romanialainen black metal -yhtye Negurá Bunget kärsi sisäisistä ristiriidoista, joka johti kahden henkilön eroamiseen, ei olisi voinut kuvitella näiden kahden kaverin tekevän seuraavana tekonaan kenties tämän vuosituhannen parasta black metal -albumia. Näin kuitenkin kävi, kun Dordeduhin esikoinen julkaistiin. Dar De Duhin ilmestymisestä on kulunut jo kolme vuotta, eikä jatkoa ole vielä luvassa, mutta yllättäen kaksikko Hupogrammos sekä Sol Faur päättivät välityönä kokeilla post-rockin ja progressiivisen instrumentaalirokin yhdistelmää uudessa projektissaan Sunset in the 12th House. Mukaan tulivat myös pari muutakin Dordeduhilaista ja ihan jokin aika sitten julkaistiin odotettu esikoinen Mozaic.

Jos tämän projektin olemassaolosta olisi tiennyt paljon kauemmin, olisi pääprojektin perusteella voinut iskeä Mozaicille järjettömät ennakko-odotukset. Kun albumi viimein soi kajareista, voi todeta, että ei ennakko-odotuksista olisi haittaa ollut. Liki tunnin mittaisen kokonaisuuden kuudesta kappaleesta ensimmäisenä soiva Seven Insignia porautuu syvälle luihin ja ytimiin. Dordeduhia tässä on kuultavissa, mutta ei kuitenkaan aivan äärimmäiseen metalliin saakka. Särökitarasoundissa on kuitenkin sitä samaa kieroa ja rosoista otetta ja tunnelma on psykedeellinen sekä vangitseva kuin toisen projektin tuotannossa ikään. Sama jatkuu kauniita sävyjä maalailevassa Arctic Cascadesissa, jossa raskas kitarointi on hetkeksi jätetty sivuun ja keskiössä on rauhallisemmat maisemoinnit ja upeat melodiat.

Paraphernalia of Sublimination jatkaa maalailevalla ja hidastempoisemmalla linjalla, mutta Desert's Echaton tuo mukaan lisää vauhtia ja niitä ennakkoonkin luvattuja itä-eurooppalaisia etnisiä elementtejä. Kyllä se on perkele sanottava, että tässä jos jossain on yhtye lyömään voimakkaalla imagolla ja tyylillä varustettu (nyky-)Opeth. Kappaleet lyhenevät loppuaan kohti, mutta rauhallisemmasta tunnelmoinnista siirrytään hiljalleen 28 Days Laterin soundtrackin kaltaiseen jännitteisempään ja raskasvetoisempaan tunnelmanluontiin. Ethereal Consonace on kuin John Murphyn selkäpiitä karmivista leffatunnareista tai jopa islantilaisen post-rock yhtye Sigur Rôsin levytyksiltä. Eetterissä leijailevaa lauluakin on mukana muutaman säkeen verran. Levyn ensimmäisellä kappaleella oli kestoa 14:45 ja viimeisellä reilut kolmannes siitä. Ja kuten arvata saattaa, Rejuvenation on albumin raskain kappale ja sisältää murinavokalisointiakin. Silti musiikillisesti pysytään sopivalla etäisyydellä Dordeduhin yönmustista sfääreistä ja pidättäydytään tämän projektin raameissa. Täydellinen päätös huikealle levylle ja aivan täydellisessä hypnoosissa on pakko tarkistella kokonaisuus vielä pariin kertaan uudestaan.

Ensin kuultiin täydellisyyttä hipova black metal -albumi ja nyt aivan erinomainen progelevy. Se ei kerro mistään muusta kuin siitä, että nämä tyypit ovat kertakaikkisen lahjakkaita visionäärejä, joilta voi nyt odottaa mestariteoksia kahden eri nimikkeen alta. Tämä vastaa melkein erään norjalaisen Ulverin kahden täysin erilaisen tyylisuunnan täydellistä valloittamista, vaikka Sunset in the 12 Housen tapauksessa onkin kyse pääprojektin sivutuotannosta. Ei tästä moitittavaa keksi, kuin sen, että reilummalla määrällä laulua tai jonkinmuotoista vokalisaatiota olisi voinut ehkä saada vieläkin enemmän tarttuvuutta kappaleisiin. Tässä on siltikin vuoden yksi parhaista albumeista ja debyyteistä: Mozaic on omaperäinen ja tunteella tehty oriental post-rock/progekokonaisuus joka tulee lumoamaan vielä vuosien päästä.

4,5/5