sunnuntai 9. elokuuta 2015

Kezia - The Dirty Affair EP (2015)

Jos joku etuliite genremääritelmässä kiinnittää huomioni, niin se on progressiivinen. Niin rokkiin kuin metalliin liitettynä se parhaimmillaan muodostaa täydellisyyttää hipovia kokonaisuuksia. Yhtä erinomaista kohti on kuitenkin olemassa aina tusinan verran heikompia ja keskitasoisempia viritelmiä. Italialaisen Kezian esikois-EP The Dirty Affair aiheutti hieman heikonlaiset ennakkofiilikset. Saatekirjeessä kuvataan yhtyeen olevan erilaisten muusikkojen erilaisista taustoista yhteen nivoutuvaa progen, rokin, popin ja elektron sekoitusta. Lyhyesti sanottuna siis prop-metallia. Kieltämättä mielenkiintoinen sanahirviö.

Levyn ensimmäinen kappale Before I Leave esittelee pähkinänkuoressa yhtyeen teknisen osaamisen progressiivisen musiikin osalta. Kertosäkeessä on kieltämättä vähän vetoa ja vokaaleissa pieni hiven Freddie Mercurya. Elektronisella myllytyksellä alkava Ebola voisi melkein olla Musen käsialaa. Soundi tosin on vähän ohuempi ja laulajan ääni ei ihan tunnu riittävän loppuun asti. Biisin lopussa revitellään hieman humoristisissa meiningeissä vislaten ja hoilaten.

Ensimmäinen oikeasti hyvä kappale on The Dirty Affair (Between Pelican and Bear), jonka tarttuvat melodiat kuulostavat jonkun verran Karnivoolilta. Köykäinen Sneakers jää muiden kappaleiden varjoon, eikä vauhdikkaampi Barabba Sons's Song hetkittäisistä rääkynöistään huolimatta kovin suurta vaikutusta tee. Intron tokaisu "classic and at the same time progressive" ei aivan saa tukea kappaleelta. Levyn loppupuoli kuitenkin on ihan vaikuttavaa kuunneltavaa. Raskaampaa ja hivenen sinfonisempaa materiaalia tarjoava Quendo muistuttaa paikoin jopa Leprousia ja on ehdottomasti levyn upein teos. Lyhyen välisoiton Preludion jälkeen on viimeisen kappaleen aika. Jokseenkin tutun kuuloisella jousisoitannalla alkava Treesome päättää albumin mukavan teatraalisiin ja dramaattisiin Muse/Queen-tunnelmiin.

35 minuutin The Dirty Affair on teknisestä taitavuudestaan huolimatta keskinkertainen kokonaisuus. Kappaleet ja kappaleiden osat saattavat parhaimmillaan toimia ihan hyvin, mutta tuntuu siltä, että yhtye on ollut vaikutteidensa kanssa liiankin ahne. Sisin, jos sitä on, jää teknisyyden ja kaikenlaisten mausteiden peittoon. Yhtyeen parasta antia on jo ennestään ja muualta tutut ainekset, kuten esimerkiksi mainitut Queenin ja Musen yliampuva teatraalisuus sekä Karnivoolin ja Porcupine Treen tyylinen progerytmittely. Esitys jää silti ohueksi ja vaisuksi. Potentiaalia Kezialla kuitenkin on, ja The Dirty Affair on loppujen lopuksi miellyttävä ja kuuntelemisen arvoinen levy, vaikka se ei välttämättä useampaa kuuntelua kestäkään. Toivottavasti esikoislevy on vielä paremmin jäsenneltyä tavaraa.

3/5