Rhine - An Outsider (05.02.2016)

Monesti yhtyeitä markkinoidaan vertaamalla johonkin tunnetumpaan bändiin. Joskus myyntifraasit, kuten vaikkapa "For fans of Enlsaved, Devin Townsend and Opeth" todella herättävät mielenkiintoa. Tällaisilla täsmäsanoilla saatiin yhdysvaltalaisen Rhinen uusin tuotos kuulostamaan jo ennakkoon maittavalta eepokselta. Yhtye on perustettu Seattlessa vuonna 2011 ja parin vuoden takainen debyytti Duality syntyi täysin multi-instrumentalisti Gabriel Tachellin voimin. Tachellin rinnalle muodostui debyytin jälkeen kokonainen yhtye ja toisella piakkoin julkaistavalla toisella An Outsider-albumilla kuullaan ensimmäisen kerran kokonaisen yhtyeen soittamaa musisointia.

Vertailukohdista vielä sen verran, että monesti nämä "sen ja sen faneille"-höpötykset ovat vain suuntaa antavia lausahduksia ja yhtymäkohtina voi olla melkein mikä tahansa vokaalisoundista samoihin lyyrisiin aiheisiin, mutta Rhinen kohdalla vertailut pitävät sataprosenttisesti paikkansa. Townsend ehkä voidaan unohtaa, mutta muuten on vaikea erottaa tuleeko musiikista enemmän mieleen Enslaved vaiko Opeth. Rujompi soundi ja Gabrielin puhdas vokalisointi tuovat ensinnämainitun mieleen ja kevyemmät osiot sekä raskaat riffikuviot enemmän jälkimmäisen.

An Outsider on reilun seitsemänkymmentä minuutin kestoinen kymmenestä kappaleesta koostuva progedeath-järkäle, jonka pisimmät kappaleet yli kymmenen minuuttia. Reilun kokoiseen pakettiin on kuitenkin mahdutettu ideoita suhteellisen paljon, joten mistään köyhän miehen Enslaved/Opeth-kopiosta ei todellakaan ole kysymys. Levyn avaajana toimii sen pisin ja yksi parhaimmista kappaleista Dreaming of Death, jossa mainittujen yhtyeiden tyylistä soundia ja tyyliä kuullaan saumattomasti yhteen nivottuna. Rujot ja raskaat death metal-murjonnat ja riffikoukerot saavat vastapainoksi kevyempiä progefiilistelyitä. Vokaalitkin toimivat mainiosti sekä murinana että puhtaana lauluna. Sen voisi lisäksi mainita, että jos Dan Swanön ainut soolojulkaisu Moontower on tuttu, myös se tulee paikoitellen mieleen.

Albumin kappalemateriaali vyöryy tasaisen voimakkaasti päälle. Ensimmäisellä kuuntelulla huomio tosin kiinnittyy ensisijaisesti siihen, kuulostaako tämä nyt sitten enemmän Opethilta vai Enslavedilta ja toteamukseen, että yhtälailla molemmilta. Levyn salakavaluus ja yllättävyys perustuukin oikeastaan melko nerokkaasti hämäykseen, jossa samankaltaisuus parin muun yhtyeen kanssa toimii syöttinä. Levyn alkupuoli koostuu samantyylisistä progedeath-biiseistä, joista varsinkin nimikkokappale on täysosuma. Muita upeita kappaleita on eloktronisia soitantoja sisältävä Dissolved in Fire ja viikinkimetallimaisuuksilla yllättävä P.R.E.Y..

Joitain kummallisuuksiakin on levyn loppupuolelle osunut mukaan. Puhtailla kitarafiilistelyillä ja progesoitolla alkava sinfonisia elementtejä hyväksikäyttävä Into The Unknown on puhtaiden laulujen osalta vedetty ehkä hieman jopa huumorin puolelle kuten myös kappaleen lopun humppapätkä, jotka rikkovat hieman levyn vakavammin otettavaa linjaa. Jokseenkin turhankuuloinen kaksi ja puoliminuuttinen Shipwrecked in Statis kuulostaa kuin olisi keskeneräinen teos, noin kolmasosa kokonaisesta kappaleesta, jonka jälkeen vasta on tunnelmallisen ambientin tai vastaavan suuntaan kallistelevan 8-minuuttisen outron Fragmentsin vuoro.

Vaikka liiasta omaperäisyydestä Rhinea ei voi syyttää, on sillä progressiivisen death metalin perusteet täydellisesti hallussa. Kokonaisuus on toimiva ja taidokas, mutta albumin loppupuolen rikkonainen biisimateriaali hieman jää kalvamaan mieltä. Muuten valittamista jää todella vähän, jos ollenkaan. Mutta todellakin jos Enslaved tai Opeth maistuvat, kannattaa ehdottomasti tutustua tähänkin yhtyeeseen, sillä tämä kuulostaa täsmälleen molempien sekoitukselta ja erittäin hyvältä sellaiselta.

4/5