torstai 28. tammikuuta 2016

Like Animals - Feral EP (2016)

Kanadalainen Ontariossa vaikuttava matikkarokkia soitteleva trio Like Animals on julkaissut eläinaiheisia ep-julkaisua, joita löytyy bändin historiasta suppean saatekirjeen mukaan neljä kappaletta. Ensimmäinen niistä on julkaistu vuonna 2009, joten olettaisin yhtyeen syntyneen niillä paikkeilla tarkemman tiedon puutteessa. Joka tapauksessa samainen saate suosittelee Like Animalsin tuotoksia muun muassa The Mars Voltan ystäville.

Levyn avausraita Feral käynnistyy tunnelmallisella kitaroinnilla, josta lähdetään ryöpyttämään teknisvaikutteista rock-poukkoilua. Soittotaito on kyllä hallussa, mutta tuotannollinen puoli on hieman tönkköä, eikä biisinkirjoituskynästäkään mitään maailmaa mullistavaa ja tajuntaaräjäyttävää ole syntynyt. Samanlaista polkemista tarjoilee myös Lion's Share, jossa parasta on puolen välin maissa lähtevä raskaampi ja nopeampi osio ja rääkynävokaalitkin ovat ihan mukava lisä horjuvamman clean-laulannan rinnalle. Omaan makuuni levyn paras kappale on melodinen Lounge Lizard, josta myös löytyy vaihtelevampaa elementtiä. Caterwaul on ihan ok ralli ja levyn päätös Jungle Book of Love sisältää levyn voimakkaimman intron.

Vaikka Like Animalsin tekninen suoritus ihan ok-tasoa onkin, ei Feral kovin suurta vaikutusta tee. Edellytyksiä yhtyeellä voisi ollakin, mutta ainakaan tämän albumin perusteella progerokin ikivanhaa ja erittäin toimivaa kaavaa tai edes siitä kehittyneitä uudempia kaavoja ei olla keksitty uudestaan. Jatkossa enemmän höyläämistä kappalemateriaaliin ja enemmän voimaa esitykseen, niin hyvä tulee.

2,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti