torstai 21. tammikuuta 2016

Lycus - Chasms (2016)

CD 16,99€ / EMP.fi
Funeral doom on parhaimmillaan erinomaista ja paskimmillaan hirvittävää ja puuduttavaa kuunneltavaa. Sama pätee toki mihin tahansa muuhunkin genreen, mutta kyllä yli kymmenen minuutin pörinä huonoimmassa olomuodossaan on lähes ylipääsemätön este, joten pitkäveteinen kappale osaamattomissa käsissä todella näyttää huonot puolensa erittäin kuuluvasti. Genreä edustava, vuonna 2008 perustettu jenkkiyhtye Lycus esittelee uutukaisellaan Chasms neljä 7-13 minuuttista järkälettä.
Suppea biisilista voi aiheuttaa päänvaivaa ja kalvavaa epäilystä, mutta toisaalta se voi näyttää myös oikein houkuttelevalta. Vaikka ensimmäisessä kappaleessa piruja maalasinkin seinille, Lycus kuuluu toki kaikeksi onneksi mielenkiintoisempien funeral doom-yhtyeiden joukkoon. Levyn avaava Solar Chambers esittelee synkkää äänimaisemaa vähän samaan tyyliin kuin suomalainen Dolorian tai saksalainen Ahab. Aivan yhtä kelmeä ja kiero tunnelma ei suinkaan ole ainakaan Dolorianiin verrattuna, mutta hitaamman jumittelun ja melodista muotoa hakevan soitannan lomassa tahtilajia kiihdytetään toiseen potenssiin ja örinän vastapainona kuullaan puhdasta taustalauluakin. Tunnelma on kuitenkin yhtälailla synkkää, jopa keskivertoa synkempää, kuin alansa edustajilla yleensä. Nimikkokappale vie tunnelmat syvemmälle helvetin kuiluun.  Hieman yli kolmentoista minuutin tunnelmaeepos on värisyttävän upea hautajaistuomiobiisi ja muutaman kuuntelun perusteella albumin tehokkain kappale.
Seitsemän ja puolen minuutin Mirage on kestonsa puolesta levyn helpoimmasta päästä. Melankoliset melodiat ja sävyt ovat etäistä sukua My Dying Bridelle tai Swallow the Sunille, mutta silti pysytellään tiukasti kiinni omasta karkeasta soundista ja tyylistä. Levyn viimeinen sivallus Obsidian Eyes maalailee jälleen raskassointista kakofoniaa päättäen levyn paritoistaminuuttiseen tuomionjulistukseen.
Lycus on saanut kasaan oikein omaperäisen ja tyylikkään funeral doom levyn, jonka syvyydellinen äänimaailma vie kuulijansa kevyeen horrokseen vajaaksi kolmeksi vartiksi. Chasms on taitava ja tunnelmallinen levy, joka ei sinänsä uudista liiaksi genrensä hienouksia, mutta omanlainen soundi ja hypnoottiset biisit kantavat tunnelmaa aivan loppuun saakka. Funeral doomin ystäville pakkohankinta.
4/5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti