Fleshgod Apocalypse - King (2016)

CD 16,99€ / EMP.fi

Death metal ja sinfonia on yksi raskaan musiikin toimivimmista yhdistelmistä. Sen ovat aikanaan todistaneet esimerkiksi Therion ja Waltari uudemmista ja teknisemmistä yhtyeistä puhumattakaan. Kreikassa vaikuttava Septicflesh on yksi näistä. Toinen välimerellinen porukka on jäänyt minulle edellämainitun varjoon, vaikka nimi on usein tullutkin vastaan kyseisestä bändistä puhuttaessa. Italialainen Fleshgod Apocalypse on perustettu vuonna 2007 ja nyt on vuorossa neljäs kokopitkä King.

Levy käynnistetään majesteettisissa tunnelmissa lyhyellä instrumentaalilla Marche Royale, jonka jälkeen helvetti pääsee valloilleen kappaleessa In Aeternum. Teknisellä otteella soitetun kuolonmetallin taustalla pauhaavat orkestraatiot soundaavat oikein komealta ja puhtaasti laulettu kertosäe kuulostaa melkein Wintersunin viimeisimmältä. Vaikka sinfoniaryöpytys on miten muhkeaa tahansa, on kappalemateriaali hyvinkin samanlaisella kaavalla rakennettua. Ehkä yksi merkittävä ja miellyttäväkin ero Fleshgod Apocalypsen ja muiden sinfoniadödöbändien välillä on se, että tästä tulee aika-ajoin mieleen Dimmu Borgir. Eikä vain sinfoniantaustoitusten takia, vaan ihan oikeastikin.

Lievän tasaisuuden keskeltä muutama kappale onnistuu erottumaan massasta ja yksi näistä on ihan alkupuolella soiva Healing Through War. Aggressiivisella asenteella rytmitelty kappale on oikea malliesimerkki genren hyvistä puolista. Levyn puolessa välissä soiva Paramour (Die Leidenschaft bringt Leiden) on oivallinen tunnelmanluoja, jota tähdittää yhtyeen aikaisemmillakin julkaisuilla sopraano Veronica Bordacchini. Rauhallisen välisoiton jälkeen on luvassa melkoista meuhkaamista sisältävä kaoottinen orkestraalitykitys on And The Vulture Beholds. Pirullisen upeaa riffittelyä ja sitten viellä ne Wintersunia muistuttavat laulannat. Levyn päätöskappale King olisi voinut olla nimensä puolesta mahtipontisempikin finaalieepos, mutta neljän minuutin pianosoitto rauhoittaa mukavasti mieltä armottoman soitannan jälkeen.

Fleshgod Apocalypsen sinfoninen kaaos ei juuri erottaudu tyylin muista edustajista. Ehkä hivenen persoonaton kokonaisuus on kuitenkin taidolla tehtyä, ettei tästä valittamistakaan jää. Levyn suurin kompastuskivi on nimenomaan sen yllätyksettömyys, muutenhan tämä on silkkaa nautintoa kuolonmetallisinfonian ystävälle. Kyllä tämä hyvänä jatkeena ja lisukkeena toimii esimerkiksi Shade Empirelle, Septicfleshille, Nightlandille ja Dimmu Borgirille

3,5/5