sunnuntai 30. elokuuta 2015

Torchia - Ending Beginning EP (2015)

"Torchia - Pahaa oloa parhaimmillaan." Näin lupailee tamperelaisen death metal -viisikon Torchian saatekirje nasevana loppukaneettinaan. Ensimmäisen eepeensä oNe yhtye julkaisi pari vuotta sitten ja jatkoa sille julkaistiin vastikään uuden Ending Beginning EPn myötä. Onpa vokalistikin vaihtunut sitten viime julkaisun.

Vajaan vartin mittaisella kokonaisuudella esitellään kolme tuoretta melodista death metal -biisiä, jotka helposti assosioi jonnekin Insomniumin ja Children of Bodomin välimaastoon. Levyn avaava nimikkokappale on suht reipas ja vauhdikas melodödöbiisi, josta löytyy levyn ainut kevyt osiokin. Välikevennystä olisi toki voinut venytellä isompiinkin mittasuhteisiin, mutta ihan viihdyttävän kontrastin se antaa näin lyhyenä pätkänäkin. My Lands Shall Burn on tempoltaan vähän hitaampi, mutta ehdottomasti levyn toimivin ja tunnelmallisin teos. Tuopa se jollain tapaa ja hyvin etäisesti mieleen länsinaapurimme klassisen Hypocrisyn. Levyn päättää pisin, noin viisi ja puoli minuuttinen They Haunt Behind Us, josta ei ainakaan vauhtia ja upeita riffejä puutu.

Ending Beginning sisältää paljon hienoja melodioita, murjovia riffikuvioita ja ennen kaikkea toimivia death metal-kappaleita. Biisimateriaalissa on paljon hyviä jippoja, mutta sen ainut ongelma on se, ettei se juuri tällaisenaan erotu valtavasta melodeath-massasta. Tämän tyylistä musiikkia on tehty ja tehdään todella paljon, jotkut paremmin ja vielä useampi huonommin. Mutta se on varma, että kyllä tämä paremman puolelle sijoittuu ja kunhan omat visiot puskevat terävämmin esiin, niin kyllä näillä taidoilla voi odotella hienoja ja unohtumattomia levykokonaisuuksia.

3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti