maanantai 18. tammikuuta 2016

Abbath - Abbath (2016)

https://affiliate.tradetracker.com/affiliateProduct/image2/productFeedID/396816/ID/1704311742558226/index/0
CD Digipak 16,99 / EMP.fi
Kun 90-luvun puolivälissä rupesin black metalia suurella innolla (suur)kuluttamaan, oli Immortalin Battles in the North (1995) yksi ensimmäisiä kuulemiani kyseisen genren eepoksia. Myöhemmin, 90-luvun lopussa yhtyeen toinen alkuperäisjäsen ja kitaristi Demonaz jättäytyi soittohommista lopullisesti käsivamman takia ja näin kitaristiksikin siirtynyt multi-instrumentalisti Abbath tekaisi rumpuja paukuttavan Horghin kanssa yhtyeen parhaan albumin ikinä: At The Heart of Winter. Viime vuonna sitten tahtiaan hidastanut Immortal oli parrasvaloissa aivan muiden kuin musiikillisten asioiden myötä ja hieman naurettaviksikin yltyneet kiistat Immortal-nimen oikeuksista olivat jokseenkin valitettavaa luettavaa vanhalta hyvältä black metal-orkesterilta. Tilanne päättyi sitten niin, että Abbath joutui irtaantumaan omaksi orkesterikseen ja hetkeä myöhemmin Demonaz sekä Horgh ilmoittivat jatkavansa itse Immortal-nimen alla.

Yhtyeiden hajoamiset ja niihin johtaneet ristiriidat pistävät aina epäilyttämään mitä tulevaisuus tuo tullessaan eri suuntiin lähteneiden artistien kohdalla. Abbath kuulostaisi kuitenkin pitävän erittäin tiukkaa linjaa vanhan kunnon Immortalin viitoittamalla tiellä. Soundipuolesta jos puhutaan, niin kovasti tulee mieleen Sons of Northern Darkness, mutta itse sävellykset muistuttavat paljon enemmän Battles in the Northia ja se on hyvä se.

Levyn ensimmäisenä soiva To War käynnistyy juuri sellaisella kireällä kitarasoitannalla, mikä on ollut Immortalin tavaramerkki jo parikymmentä vuotta. Meininki on aggressiivista ja riffit oikein mehukkaita. Samalla tiellä jatketaan kappaleissa Winter Bane ja Ashes of the Damned, joista viimeksi mainittu muistuttaa melkolailla kappaletta Cursed Demons of the Winterdemons. Vaikka yhteneväisyyksiä vanhaan klassikkoon löytyy paljon, on tämä toki reilusti hiotumpaa kamaa ja vaikka nostalgia-arvoja Battlesilla onkin, tämä iskee kappaleensa täsmällisemmin suoraan selkärankaan.

Levyn puolenvälin maissa kappaleissa Count The Dead ja Fenrir Hunts on havaittavissa perus-Immortalin lisäksi jotain samaa vivahdetta kuin Satyriconilla ja Dimmu Borgirin raaemmissa kappaleissa. Kaipa näillä yhtyeillä on aina jotain samaa ollutkin. Satyriconista puheen ollen levyn parhaimmistoa edustaa hidastempoinen jumittelu Root of the Mountain, joka muistuttaa mainitun yhtyeen lisäksi jylhintä ja komeinta Immortal-julkaisua koskaan, eli sitä lähes täydellistä At The Heart Of Winteria. Hitaanpuoleisen soitannan jälkeen levyn päätöksenä soi yksi sen aggressiivisimmista ja vauhdikkaimmista kappaleista, nimeltään Eternal. Komea kappale sekin.

Kun Abbathin debyytin on viimein saanut kuunneltua läpi, tulee väistämättä sellainen olo, että tällaistahan juuri odotinkin. Ainut yllätys on se, että homma toimii niin kuin pitääkin ja yhdennäköisyys Immortalin kanssa on identtinen. Abbathin maneerit ne tunnistettavampi tavaramerkki olikin, joten uudismielisyys jäänee sitten Immortal-nimellä jatkaneelle porukalle. Oli miten oli, tämä on jälleen kerran oikein pureva ja pakkastava taidonnäyte Norjan eniten corpse painteiltaan pingviiniä muistuttavalle ja eniten Kippari Kallea ääneltään muistuttavalta black metal-muusikolta.

4/5