keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Revolting Agony - s/t EP (2015)

Rovaniemeläinen rock-yhtye Revolting Agony on melko tuore tapaus, sillä yhtye on perustettu viime keväänä. Alunperin instrumentaalitriona aloittanut bändi kirjoitti kasan biisejä ja otti mukaan laulajaksi Emilia Lepolan juuri ennen ensimmäisen EP:n nauhoituksia. Erikseen nimeämätön debyyttijulkaisu äänitettiin viime kesän aikana ja julkaistiin lokakuussa.

Ensimmäisenä soiva Schizophrenia on kuin sekoitus 80-90-lukujen taitteen hard rockia kevyellä alternative-vivahteella. Vanhahtavan raskas kitarasoundi potkii kuin muuli ja varsinkin Emilian taidokas ulosanti painuu mieleen. Miltei hard rock-klassikolta kuulostava Legalize It lienee levyn terävintä kärkeä. Yksinkertaisen rumputahdittelun päälle rakennettu tarttuva rock-teos on ehdottoman tarttuva ralli. Ysärigrungesoundiakin viljellään kappaleessa Don't Stare At Me, joka on etäisesti nirvanamainen poljento, varsinkin basso- ja soolokitarasoundinsa perusteella. Levyn päätöskappale White And Gray jatkaa vähän samantyylisissä sfääreissä lisäten mukaan lusikallisen The Smashing Pumpkinsia ja White Stripesia. Biisin loppupuolen raskas kitarariffittely on maukasta kuin mikä.

Revolting Agony ei suoranaisesti keksi mitään uutta rokin saralla, mutta toteuttaa tuotantonsa tyylillä. Biisimateriaalista löytyy jonkun verran vaihtelua, joskin sitä voisi olla enemmänkin joko räväkkäämmässä tai sitten kevyemmässä muodossa. Levyn soundi on kuitenkin pirun tyylikästä ja Emilian vokaalisuoritus lisää persoonallisuutta yhtyeelle. Kun tämä bändi saa alternatiivisen raskaan rokkinsa ahdettua omaan muottiinsa, tullaan varmasti kuulemaan genrensä tyylikkäimpiä kotimaisia albumeja. Esikoistekeleeksi tämä selftitledkin on varsin mielenkiintoista kamaa, johon kaikkien raskaan ja vaihtoehtoisen rokin ystävien kannattaa tutustua.

3,5/5