Jos 90-lukua pitäisi kuvailla yhdellä genrellä, se olisi ehdottomasti alternative ja sen yksi olomuoto grunge. Oli Nirvanaa, Alice In Chainsia, Smashing Pumpkinsia ja Soundgardenia. Ensimmäisenä mainittu oli jaehdottomasti se merkittävin grungeyhtye traagiseen loppuunsa saakka. Nirvana oli myös ensimmäinen yhtye, jota itse koskaan fanitin oman lyhyen aikani ja sen myötä kasvoin sisään rokkiin sekä raskaampaan musiikkiin. Kiitos nykyisestä metallifanituksesta siis kuuluu Kurt Cobainille ja tovereille.Rovaniemeläinen vaihtoehtorock-trio Supreme Virtue on myös ottanut vaikutteensa grungen kuninkailta. Vuonna 2013 perustetty yhtye julkaisi esikois-EP:nsä nimeltä Stuck In My Head viime lokakuussa. Vaikutteet eivät jää ollenkaan epäselväksi levyn aloituskappaleessa I'll Be Fine, jonka letkeän rouhea kitarasoundi pitää sisällään grungelle tyypillistä hillityn melankolista tunnelmaa. Biisin tunnelma vie helposti kuuntelijan takaisin kultaiselle 90-luvulle. Lisäksi kitara-vokalisti Elmo Kaikkosen ulosanti muistuttaa ainakin jonkun verran Cobainin ja Billy Corganin ääniä ja laulutyylejä sekoitettuna. Iskevä oli aloituskappale, mutta niin on toinenkin otos Treated Like An Outcast, joka lienee EP:n kovin hitti.
Laahaavampaa tunnelmaa ja raskaampaa grungekitarointia tarjoillaan kappaleessa Solid Hypnotize, joka muistuttaa jollain tapaa The Smashing Pumpkinsin vuoden 1995 klassikkolevyn Mellon Collie and the Infinite Sadness materiaalia. Vauhdikas I'll Make You Stop toimii myös moitteettomasti, kuten myös rauhallisen haikea Allergic Truth. Viimeisenä kuullaan yli kuusiminuuttisia kappaleita, joista tunnelmapuolen hoitaa levyn nimikkokappale. Päätöskappale Abditus Vivo Stinken on nimeään myöten levyn häiritsevin huumoripläjäys, joka ei humpaltaan mahdu levyn tunnelmiin. Olisi voinut jäädä väliin, vaikka soundit skulaavatkin ja psykedeellinen tunnelma on aina plussaa.
Supreme Virtuen ensijulkaisu on varsin pätevää ja osaavaa musisointia. Yhdeksänkymmentäluvun rouhea Seattle-soundi on sisäistetty kiitettävän hyvin aina tarttuvaa kappalemateriaalia myöten. Yhtye tarvinnee vielä pientä hiomista ja iskevyyttä sekä omaperäisyyttä kappaleisiinsa, mutta oikealla polulla ollaan jo. En ihmettelisi, jos seuraava tai sitä seuraava virallinen kokopitkä albumi olisi se levy, jolla Supreme Virtue näyttää todellisen luontonsa nostaen itsensä kotimaisen seattle-grungen ykkösnimien joukkoon. Hyvää meininkiä tarjosi tämäkin EP.
3,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti