Täysin tuntemattomalle ja lisäksi debytoivalle yhtyeelle levyn aloittavat soundit ovat yllättävänkin voimakkaat ja mukaansa tempaavat. Devin Townsendin ja Dream Theaterin tyyppinen alavireinen ja lyijynraskas kitaravalli iskee kuulohermoihin power metalin viitekehyksiin mahtuvaan muottiin taottuna. Silti vaikeasti mihinkään tiettyyn genreen lokeroitava introkappale Destroy and Rebuild onnistuu vangitsemaan neljän minuutin ajaksi. Seuraavat kappaleet eivät tyylikkyydestään huolimatta onnistu saamaan samanlaista ihmetyksen tunnetta kuin voimakas aloitus. Never Coming Back, This Will Be The Day ja Casualties tuovat kuitenkin ihmeellisiä mielikuvia metallimusiikin laidasta toiseen. Vokaaleissa on esimerkiksi samaa soundia kuin Charonin laulajalla, gootahtavat vivahteet muistuttavat lisäksi Moonspellia tai jopa Paradise Lostia, sinfoniset osuudet etäisesti Nightwishia. Tässä vain osa mieleen juolahtavista verrokeista, joita löytyy useammalla kuuntelulla aina enemmän.
Hienot ja kauniit melodiat ovat monin paikoin koukuttavia, mutta Machinaen vahvuus ja valttikortti tuntuu kuitenkin olevan raskaamman ja rajumman soitannan puolella. Toki gootahtavan metalliset ja kaihoista melodiarallit Frozen Ground ja Falling One By One ovat oikein miellyttäviä ja kauniita kappaleita ja lisäksi levyn parhaimmistoa, mutta ehdoton ykkönen on levyn äärimmäisin, raskain ja vauhdikkain Don't Get Used To It. Biisi tarjoaa levyn saumattomimman yksittäisen biisikokonaisuuden päätähuimaavan aggressiiviseen ulosantiin verhottuna. Örinävokalisointia unohtamatta. Rosoisempi ulosanti tuokin mitä erinomaisinta kontrastia paikoin hyvin hauraille melodisuuksille. Sinfoniataustaa löytyy siitäkin biisistä ja niitä Dream Threaterin tyylisiä raskaita ja pirun toimivia kitarakoukkuja. Kaunis on myös levyn päättävä Black Canvas, jonka alkumelodiat viittaavat suomalaiseen melankoliseen sekä melodiseen death metaliin. Ja power metaliin.
Clockwork on monin puolin erinomainen ja erikoinenkin kokonaisuus. Albumi sisältää reilusti eri tyylisuuntien sekaisia vaihtelevuuksia ja värisävyjä, joka tekee kokonaisuudesta nauttimisesta hyvin miellyttävää. Jollain tavalla ehkä tuntuu kuitenkin siltä, ettei yhtye ole kuultavissa olevaan pontentiaaliinsa nähden saanut aivan täysin kaikkea irti itsestään ja ehkä pieni synkronointi kappaleiden välisessä tyylissä voisi olla paikallaan. Palaset ovat kuitenkin tallella ja kun ne saadaan loksahtamaan saumattomasti yhteen, voi tulossa olla hyvinkin omaperäisiä ja ikimuistoisia levykokonaisuuksia. Olihan tämäkin jo melkoinen tuttavuus ja jälleen erinomainen debyytti kotimaastamme.
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti