Progressiivista metallia soittavia yhtyeitä tuntuu nykyään mahtuvan kymmeneen tusina. Sitä power metaliin sekoittava amerikkalainen Ghost Ship Octavius julkaisi omaa nimeään kantavan esikoislevynsä pari kuukautta sitten.
Hieman vajaan tunnin kokonaisuus avataan varsin tiukoilla ja koukeroisilla progekitarariffeillä ja perinteisen power metalin kuuloisilla sävelkuluilla varustetulla kappaleella Saturn and Skies. Seuraava teos Alive vie progeilua askeleen eteenpäin ja kappaleen lopun pariminuuttinen kevyempi tunnelmointi puhtaine kitaroineen, orkesterointeineen kaikkineen on erittäin kaunista kuunneltavaa.
Albumin upeimpia teoksia on tarttuvan kertosäkeen omaava Mills of the Gods. Myös maittavan melodinen In Dreams on miellyttävä katsaus yhtyeen kevyempään materiaaliin. Levyn puolenvälin paikkeilta alkaa tasainen laskeutuminen loppua kohti. Kitaroissa kuullaan raskaamman sarjan progemetalliriffejä aina Katatoniasta Opethiin kappalerakenteiden muuten edustaessa perinteisempää voimametallia. Pari keskitasoa laimeampaakin vedosta on albumille eksynyt. Pendulum ja Bloodcaster esimerkiksi ovat puuduttavan tasapaksuja vauhtiralleja. Toiseksi viimeisenä soiva mahtipontinen Sea Storm on levyn parhaimmistoa, eikä loistavia puhtaita kitarointeja esittelevä Fate is Blind ole ollenkaan hullumpi päätöskappale.
Albumin upeimpia teoksia on tarttuvan kertosäkeen omaava Mills of the Gods. Myös maittavan melodinen In Dreams on miellyttävä katsaus yhtyeen kevyempään materiaaliin. Levyn puolenvälin paikkeilta alkaa tasainen laskeutuminen loppua kohti. Kitaroissa kuullaan raskaamman sarjan progemetalliriffejä aina Katatoniasta Opethiin kappalerakenteiden muuten edustaessa perinteisempää voimametallia. Pari keskitasoa laimeampaakin vedosta on albumille eksynyt. Pendulum ja Bloodcaster esimerkiksi ovat puuduttavan tasapaksuja vauhtiralleja. Toiseksi viimeisenä soiva mahtipontinen Sea Storm on levyn parhaimmistoa, eikä loistavia puhtaita kitarointeja esittelevä Fate is Blind ole ollenkaan hullumpi päätöskappale.
Lopputuloksena Ghost Ship Octavius tarjoaa liki tunnin mittaisen tasokkaan, mutta tasapaksun progehevikokonaisuuden. Kitarakuviot ovat erittäin toimivaa tavaraa ja niiden vastapainona soivat orkesteriosuudet ja puhtaat kitarasoitannat tuovat erinomaista vastaväriä siihen. Soitto pelaa ja sävellyksissäkään ei mitään varsinaista vikaa ole, mutta suurin huipennus jää useimmissa teoksissa saavuttamattomiin. Esikoislevyksi kuitenkin ihan onnistunut ja kyllä tätä kelpaa kuunnella pahimpaan progen nälkään.
3,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti