lauantai 2. toukokuuta 2015

Dope Stars Inc. - Terapunk (2015)

Italialainen industrial metal/rock-yhtye Dope Stars Inc. hivuttautui vuosituhannen vaihteen konemetallibuumiin kohtuullisen vetävällä hitillään 10000 Watts of Artificial Pleasure saman nimiseltä ep:ltään. Yhtye kuitenkin jäi raskaampien kaltaistensa kuten Rammsteinin ja Deathstarsin varjoon, eikä syvempi tutustuminen yhtyeen tuotantoon ehtinyt käydä mielessä. Pikakelauksella ensimmäiset tuotokset kuitenkin olivat ihan kivaa kuultavaa.

Kymmenen vuotta esikoislevystään Dope Stars Inc. on saanut julkaistua viidennen albuminsa Terapunk. Levy esittelee kymmenen kappaleen verran koneistettua raskasta rokkia. Välillä mieleen tulee Babylon Zoo, välillä Rob Zombie, jopa Skinny Puppy. Levyn avausraitaan It’s Going to Rain for You on saatu tiivistettyä kuta kuinkin levyn koko olemus: vauhdikasta industrial-elementein koristeltua heviriffittelyä. Kappale kappaleelta albumi kuitenkin alkaa toistaa rankasti itseään.

Toimivasta äänimaailmasta sykkii esiin samasta puusta veistettyjä kappaleenpätkiä, joista ei yksikään oikein onnistu nostamaan mielenkiintoa. Konesoundit kuitenkin toimivat ihan mallikkaasti, eikä esityksessäkään sinänsä mitään vikaa ole. Nopemmat ja lyhyemmät rykäisyt toimivat hieman paremmin sekä viiden minuutin tunnelmallisempi ja melodisempi Dressed Inside Your Fear on jopa ihan miellyttävä biisi.

Tuotannollisesti kohtuu hyvin työstetty Terapunk ei osaa yllättää millään osa-alueella. Viihdyttävyyskin on sellaista taustasoittokelpoisuuden luokkaa. Kappaleet tuntuvat hieman väkinäisiltä täytekappaleilta. Yksittäisinä hitteinä levyltä olisi voinut ehkä puristaa kelvollisen lyhärin, mutta 40 minuutin annoksena kyllästyminen iskee muutamaan otteeseen. Varmasti tästä kuitenkin löytyy tyydytys yhtyeen kovimmille faneille.

2/5