perjantai 8. toukokuuta 2015

Arcturus - Arcturian (2015)

CD (Digipak) 15,99€ / EMP.fi
Vuoden odotetuimmista ja varsinkin kauiten odotetuista levyistä ei kovin montaa mieltä voi olla. Jos Dödheimsgardin avant-garde/black metal -eeposta A Umbra Omegaa (4,5/5) saatiin odottaa kahdeksan vuotta, niin Arcturus pistää vielä kahta vuotta paremmaksi. Hyvästä, mutta hieman laiskanlaisesta Sideshow Symphoniesista on kulunut kymmenen vuotta ja yhtye on ehtinyt käymään muutaman vuoden katkollakin. Pari vuotta sitten huhumylly alkoi lopulta pyörimään mahdollisen tulevan Arcturus-levytyksen ympärillä ja tässä se viimeinkin on: viides albumi Arcturian.

Levyn avauskappale on noin kuukausi sitten ennakkoon kuultu pirun mahtava The Arcturian Sign, joka selkeästi ilmaisee Arcturuksen saaneen takaisin sen kieroutuneen raivokkuuden tai raivokkaan kierouden, joka lähes kokonaan loisti poissaolollaan edellisellä levyllä. Tunnelma on juuri sitä samaa luokkaa kuin niillä klassisilla levyillä La Masquerade Infernale ja Sham Mirrors. Crashlands tarjoilee myös vastaavanlaisia visioita, ehkä kuitenkin uudemmasta perspektiivistä katsoen. Angst on todellinen yllättäjä yhtyeen rankimmilla ja brutaaleimmalla black metal-osioillaan. Tässä käydään jo lähellä Limbonic Artin Ad Noctum - Dynasty of Deathia tai DHGn Satanic Artia. Kappaleessa muuten kuullaan edellislevyn kaltaista meloidointia.

Warp on melko erikoinen veto aggressiivisen purkauksen jälkeen. Kevyempi ja Salaisten Kansioiden introvihellystä etäisesti muistuttava kappale tuntuu hieman irtonaiselta kappaleelta. Ad Astraa hiukan muistuttava Game Over palauttaa Arcturuksen tutummille raiteille, josta kuitenkin taas lähdetään kokeilevampaan suuntaan kappaleessa Demon. Kyseessä on kyllä yksi erikoisimmista kappaleista, mitä yhtye on koskaan esittänyt. Instustrial-vaikutteinen kappale tuo mieleen jonkun verran Mortiisin uudemman tuotannon. Sinfoninen progerymistys Pale on kuin kevyesti bläkimpää Sham Mirrorsia. Post-rockmainen tunnelmointi värittää kaunista instrumentaalikappaletta The Journey. Sekin on esittelee levyn poikkeavampaa materiaalia. Levyn loppu kuluukin perinteisemmän Arcturuksen parissa. Pirun hienoja sointukuvioita iskevä Archer johdattelee levyn viimeisenä koukutuksena kuultavaan vedokseen Baneen, jonka sirkusmainen humppakompittelu on kuin Chaos Pathista revitty.

Lopuksi palataan perimmäiseen kysymykseen, että oliko tämä sitten kymmenen vuoden odotuksen arvoinen levy. Lyhyesti sanottuna kyllä. Se olisi ollut luonnollinen jatke yhtyeen tuotannolle jo kymmenen vuotta sitten. Arcturian on värikkäintä ja monipuolisinta Arcturusta koskaan.  Kymmenen vuoden odotuksesta johtuvan euforian tasaannuttua parin kuuntelukerran aikana kokonaisuus alkaa kuitenkin vaihtelunsa vuoksi  kuulostaa rosoiselta ja ehkä vähän viimeistelemättömältä. Siitäkin huolimatta Vortex tekee huikeimman ja räväkimmän vokaalisuorituksensa ikinä eikä Hellhammerinkaan rumputykitys petä. Sverdin sävellyksistä puhumattakaan. Vanhoihin levyihin tätä on nyt ehkä turha liikaa verrata, kun sen verran paljon tässä on uusiakin vaikutteita mukana, mutta joka tapauksessa tämä nousee tunnelmaltaan hyvin lähelle niitä kahta vanhaa klassikkoa. Norjan avaruuspiraatit todella täyttivät korkeat odotukset. Suurkiitokset tästä heille.

4½/5