tiistai 1. maaliskuuta 2016

Fifth To Infinity - Omnipotent Transdimensional Soulfire (2015)


Ruotsalaisen jo vuonna 1997 perustetun dark metal-yhtyeen Fifth To Infinityn esikoislevy meinasi jäädä julkaisematta kiitos sopimuskiistojen. Albumi saatiin kuitenkin kaikeksi onneksi julkaistua italialaisen Avantgarde Musicin toimesta viime joulukuussa. Mielenkiintoa toki herättää sekin seikka, että yhtyeessä vaikuttaa Opethissa taannoin kannutellut ja nykään Soenissa paukutteleva rumpuvelho Martin Lopez.
Saatekirjeessä yhtyettä markkinoidaan Triptykonin, Secrets of the Moonin ja vanhan Anatheman ystäville. Sitä väitettä ei ole ollenkaan vaikea allekirjoittaa. Levy aloitetaan saman kolkolla introlla nimeltä Vindar från de osaligas ängder, jonka jälkeen on luvassa rujoa ja raadollista black ja death metalin sekaisesta paadantaa kappaleessa Reapers Awake. Vokalistin karmiva ulosanti sekä lyijynraskas kitarasoundi tekee yhtyeen kappaleille kunniaa. Itse voisin nähdä äänimaailman ja tyylisuunnan olevan jostain Triptykonin tuotosten ja Satyriconin Volcanon välimaastosta.

Vähintäänkin yhtä karmivaa äänimaisemaa aloitusraidan kanssa esittelee seuraava Master Unbound. Ääriraskaiden murjontojen vastapainona kuullaan kevyemminkin soivia suvantokohtia tunnelman ollessa kuitenkin pääsääntöisen ahdistava ja synkkä. Ruotsalaisen death metalin melankolista melodiamaisemaakin on löydettävissä kappaleessa kuin kappaleessa. Hyvä esimerkki tästä on maittavilla riffeillä maustettu runttausbiisi The Fall of Seven. Vauhdikkaampaa tykittelyä tarjoillaan The Will To Harmissa.

Levyn loppupuoliskon käynnistää yksi omista suosikeistani, Death Shall Wake Us All, jonka kokonaiset seitsemän ja puoli minuuttia ovat täyttä terästä ja riffit itsessään parhautta. Secrets of the Bottom sekä The Promise of Abyss maalailevat viimeiset säväyksensä ennen levyn todellista loppuhuipennusta. Viimeisenä soiva melkein 9-minuuttinen The Blessings of Annihilation on vähän kuin kokonaisuuden läpileikkaava synkkä ja kelmeä eepos.

Omnipotent Transdimensional Soulfire on tunnelmaltaan armoton ja painostava levy. Ei toki täysin samassa mittakaavassa kuin Triptykon,  mutta vähän sinne päin. Kyseisen yhtyeen ja tyylisuunnan ystäville tämä varmaankin uppoaa kuin lyijypaino järven pohjaan, miksei muillekin ja varmasti yhtä hyvin. Jälleen kerran ruotsalaiset osoittivat taitavuutensa raskaan musiikin saralla ja lisäksi tekemällä jotain omaleimaisempaa kuin vain tavan death/blackia. Fifth to Infinity on yhtye, jonka synkkää valoa uhkuvaan tuotantoon kannattaa tusutstua nyt ja tulevaisuudessa.

4/5