perjantai 12. helmikuuta 2016

Centipede - Sarnath (2016)

Mastodontti on sukupuuttoon kuollut norsueläin. Tuolta kauan sitten eläneeltä suureltä eläimeltä on nimensä lainannut amerikkalainen progea, stoneria ja sludgea suoltava Mastodon. Hieman vaatimattomampaan eläinluokkaan kuuluva tuhatjalkainen, eli Centipede on puolestaan vastaavanlainen suomalainen stonermetalliyhtye, jonka debyyttialbumi Sarnath saattaa jonkun verran muistuttaa kaukaista amerikkalaista eläinsukulaistaan.

Tärkein kuvaava asia tulikin jo mainittua, eli se, että vaikka miten päin levyä kuuntelisin, minulle siitä tulee mieleen Mastodon. Vaan ei kuitenkaan millään tavalla negatiivisessa mielessä. Tahti- ja tyylilajeiltaan paljon maltillisempi Centipede runttaa raskassointista kitaraa, keskivauhdikasta tempoa ja ärhäkkää huutolaulantaa vähän kuin läntinen sukulaisensa, mutta hieman hitaammalla tahdilla. Vaikutteita on kyllä otettu myös sellaisilta yhtyeiltä kuin High on Fire ja Melvins.

Sarnath polkaistaan käyntiin lyijynraskaalla tykityksellä Drown, joka jo heti alkumetreillä osoittaa yhtyeen tulevan paikan suomalaisten metalliyhtyeiden kärkikastissa. Suht yksinkertaisesta kappaleesta löytyy tolkuttoman upeaa metallisoundia, melodiaa ja vetäviä riffejä. Alkurymistelyn ja The Unspokenin on vuorossa pari levyn mielenkiintoisinta tapausta, Frostbite ja instrumentaalinen äänimaisemointi Abyssal, joissa kuullaan jopa alavireisiä Triptykonmaisia viboja. Mikä sopiikin erinomaisesti tunnelmaan, kun kyseessä on kuitenkin H.P. Lovecraftilta otsikkonsa napannut kiekko.

Black Meadia voisi kuvailla miltei hypnoottiseksi kokemukseksi. Yhden pirun riffin varaan kasattu biisi on kuin tiiliskivi takaraivoa vasten. Levyn vauhdikkainta antia tarjoilee reilun parin minuutin stonermättö Beacon of the Profane. Ensimmäisellä kuuntelulla havahduin levyn toiseksi viimeisen kappaleen Midwinter Wolvesin aikana todetakseni että jokos se levy pirulauta on loppumaisillaan. Levyn viimeistelee luonnollisesti nimikkobiisi, joka on kyllä yksi upeimpia kappaleita tällä kokonaisuudella. Kenties koko genressä. Mutta on kyllä mehukasta riffittelyä.

Pakko sanoa, että Centipede on tehnyt sarjassaan mestariteoksiin luokiteltavan debyyttilevyn. Useimmiten esikoisalbumit, vaikka miten mestarillisia muuten olisivatkin, haparoivat vähintään yhdellä osa-alueella, mutta Sarnathista on oikeastaan turha etsiä ainuttakaan kompastuskiveä tai sudenkuoppaa. Tokihan tätä edelsi jo pari EP:tä ja yksi splitti, mutta silti, debyytti mikä debyytti. Sarnath on tyylillä ja taidolla tehtyä metallipörinää, josta voi hakea viihdykettä hyvin pitkään. Ainakin seuraavaan levyyn asti. Ja sitähän sitten odotellaan. Piru vie, helvetin upea levy.

4,5/5