lauantai 2. tammikuuta 2016

Wolfhorde - Towards the Gate of North (2016)

Keskisuomen luonnonkauneimmasta kunnasta tai paremminkin kaupungista eli Keuruulta on kotoisin vuonna 2000 perustettu folk metal-yhtye Wolfhorde. Yhtye saattaa olla useimmille tuntematon, koska yhtyeen pitkästä iästä huolimatta julkaisuja on kertynyt vain demon ja parin EP:n verran. Esikoislevy Towards the Gate of North julkaistaan tammikuun 22. päivä.

Levy avataan kauniin kitara- ja pianosoiton sävyttämällä instrumentaalilla Vegvísir, jossa ainakin metsäinen tunnelma on kohdillaan. Nätin alkusoiton perusteella voi vetää jo jonkinlaisia johtopäätöksiä tulevaa kohtaan. Ennalta-arvattavasti ensimmäinen varsinainen kappale Fimbulvetr viettää kovasti samaan suuntaan kuin Ensiferum, Moonsorrow ja Finntroll. Enskojen lisäksi tyylissä on paljon samaa kuin saksalaisella folkkirallibändillä Equilibriumilla. Ytimekkäin esimerkki tuttuja metsäpolkuja kulkevasta melodiarallista on suomeksi öristy Taivaankappaleiden Kato, joka on kuin tribuutti Enskojen ensimmäisille levyille.

Kappalemateriaalista on turha kaivaa keskinkertaisuuksia. Vaikka sekä lyyrisiltä aiheiltaan että musiikilliselta tyyliltään Wolfhorde kierrättää melkein kaikki edellämainittujen ja monen muun saman genren edustajan kliseet, taustalta löytyy kuitenkin ilmeisen asenteellinen ja tyylitietoinen porukka. Tasaisen varmasta ja tehokkaasta sekä tunnelmallisesta kokonaisuudesta voi pari kappaletta nostaa ylitse muiden ja niistä toinen on hidastempoisempi folkkitunnelmointi Unyielding, joka tiivistää suomalaisen kansanmusiikkihenkisyyden ja melankolian noin neljän minuutin tiiviiseen metallipakettiin. Toinen on reilun yhdeksän minuutin päätöskappale The Gates of North, joka on juuri sellainen vaihtelevuutta sisältävä viikinkieepos kuin noin pitkältä kappaleelta uskaltaa odottaakin.

Wolfhorde ei ole mikään vgenren uudistaja, mutta laadukasta folk/viikinkimetallia kuuntelee aina mielellään, oli se omaperäistä eli ei. Tämä kuuluu ehdottomasti siihen laadukkaaseen sarjaan. Voi olla, että kuudentoista vuoden kypsyttelyn ansiosta esikoislevy Towards the Gate of North on alusta loppuun täysin hallittua kamaa. Ja luonnollisesti esikoisnäytöksen ollessa näin kova, nousee seuraavaa julkaisua kohtaan hyvinkin positiivisia odotuksia. Tässä on joka tapauksessa folk metalin ystäville lämpimästi suositeltava levy.

4/5