Koneskin - Liberty Place (2014)

http://koneskin.bandcamp.com/

Romanialainen Dordeduh teki suuren vaikutuksen vuoden 2012 debyyttialbumillaan Dar De Duh. Negurá Bungetin kahden entisen jäsenen perustaman yhtyeen toistaiseksi ainut kokopitkä on tähän mennessä vuosituhannen parhaiden black metal-levytysten joukossa, ellei jopa paras. Myös progea ja folkkia musiikkiinsa ammentanut porukka teki sivutöikseen post-rock/proge-levyn alkuvuodesta Sunset in the 12th House-yhtyeen muodossa, jonka julkaisu osoittautui lajityypissään todella upeaksi albumiksi. Tuskin tulee kovin suurena yllätyksenä, jos joku näissä yhtyeissä vaikuttava tyyppi herättää suuren mielenkiinnon jonkun muun projektin alaisuudessa. Näin teki näiden yhtyeiden italialainen rumpalivahvistus Sergio Ponti, joka lähetti arvosteltavakseni Koneskin-yhtyeensä viimevuotisen debyyttilevyn nimeltä Liberty Place.

Kolmen kappaleen albumi on tyyliltään enemmän ja vähemmän perinteistä progerokkia psykedeellisillä vaikutteilla viitaten 70-luvun tyylilajin edustajiin, esimerkiksi King Crimsoniin. Levyn ensimmäinen kappale on kolmeen erinäiseen osaan jaettu To Fall Apart, jolle kertyy kestoa yli 20 minuuttia. Ensimmäinen osa To kuulostaa rosoisine kitarasoundeineen ja taustainstrumentaatioineen vähän samalta kuin edellämainitun yhtyeen ensimmäinen julkaisu 46 vuoden takaa. Mukana on toki modernimpaa elektronista äänimaisemointia, mutta tunnelma on joka tapauksessa kuin tämä olisi 2010-luvun In The Court Of The Crimson King. Ehkäpä vähän liioiteltua vertailla proge- ja taiderokin edelläkävijään ja ensimmäiseen merkkiteokseen, mutta väittämä ei ole kuitenkaan hirveän kaukana todellisuudesta. Samoja teemoja kierrätetään biisin muissakin osissa, joskin Fall on reilusti hämyisempi ja kevyempi. Kappaleen päätösosa Apart jatkaa hämärissä maisemissa ja kevyissä fiilistelyissä poislukien upeaa loppuhuipennusta. Voisi kappaleesta vetää jotain yhteneväisyyksiä Steven Wilsonin ja Mikael Åkerfeldtinkin hengentuotoksiin.

Psykedeelinen Velvet Starry Night nojaa hienojen kitarasoundien ja elektronisen bassokuvion varaan. Paikoin raskas kappale on levyn suoraviivaisimmasta päästä. Levyn päättävä paritoistaminuuttinen Maya (Fer Au D'Sol) on levyn tunnelmallisin eepos, mutta parasta yksittäistä raitaa näistä viidestä on turha pohdiskella. Maalauksellisen kaunis kitaroiden ja pianon sekä taustasoitantojen eteerinen äänimatto on hypnoottista kuunneltavaa. Vaikka levy onkin koko 37-minuuttisen matkansa aikana yllätyksellistä ja ennakoimatonta leijailevaa progressiivista tajunnanvirtaa, on levyn päättävä elokuvamaisen voimakas huipennus jotenkin niin osuva, että sitä osasi odottaa ja uskalsi toivoa. 

Koneskin syntyi kolmen eri musiikkityyliä ja kulttuuria edustavan muusikon kohtaamisesta ja sen voi aistia musiikin monimuotoisuudesta ja värikkyydestä. Varsinaista kulttuurien yhteentörmäystä levyllä ei kuulla, eikä varsinaista progerokin tajunnanräjäytystäkään, mutta maalauksellisen kaunista ja tunnelmallista tajunnanvirtaa sitäkin enemmän. Liberty Placesta ei uskoisi sen olevan debyyttijulkaisu, mutta toisaalta Sergio Pontin kaksi muuta yhtyettä ovat onnistuneet yllättämään jo esikoislevyilläänkin, niin miksei tässäkin tapauksessa. Lyhyesti sanottuna Liberty Place on jonkun sortin mestariteos, jolle toivon jatkoa ja pian. Jos progressiivinen rock kiinnostaa, Koneskiniin kannattaa tutustua.

4,5/5