sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Lojohh - Alkupiste (2015)

Oletko koskaan miettinyt, miltä voisi kuulostaa System of a Downin, Musen ja Leevi and the Leavingsin sekoitus? Tähän vastauksen pyrkii antamaan äänekoskelainen noin kymmenen vuoden ikäinen altrock/metal-yhtye Lojohh toisella levyllään Alkupiste.

Yhtyeen historiaan mahtuu iso määrä julkaisuja. Täyspitkiä levyjä on takana vain nimikko-debyytti, mutta sitä ennen demoja ehti kertyä jo viisi kappaletta. Muutama vanha biisi on soinut jopa Duudsoneiden kolmoskaudella. Ammattitaito paistaakin läpi heti ensimmäisen kappaleen Sirpaileita soidessa. Energinen rytmi- ja kitaraosasto taustoittaa hienosti vokalisti Paolo Corveleynin voimakasta ulosantia. Sävellysten lisäksi yhtyeen itsensä tuottama materiaali iskee jollain kierolla tavalla takaraivoon ja selkärankaan. Leevistä ja liivistä ei ole allekirjoittaneelle hajuakaan, mutta SoaD ainakin paistaa rivien välissä ja etenkin Musea on kuultavissa upeasti tuotetuissa synasoundeissa ja lennokkaissa kertosäkeissä.

Aloituskappaleen jälkeen on luvassa kovempaa hittimeininkiä. Seivästäjän Paluu sisältää sellaisen kertosäkeen, ettei kovin monella suomeksi solkkaavalla rock-yhtyeellä ole moisesta tietoa. Aaveet pitää hittimenoa yllä ennen seuraavaa oikeaa koukkua. Levyn ehkä tehokkain Keinuu ja Keinuu (Hyllyy ja hytkyy) on oikea korvamato. Hauskasti sanoitettu kertosäe "Tanssi, tanssi kuin tämä päivä olisi viimeinen / Keinuta, keinuta villimmin, että saumat parketin leviää / Ja se keinuu ja keinuu siinä hyllyy ja hytkyy / Voi Luoja, tänä iltana rytkyy" jää (liiankin) helposti soimaan päähän.

Levyn puolenvälin paikkeilla meininki hieman tasoittuu sellaiselle normaalin (hyvän) radiosoittohitin tasolle. Jos Pinnan Alle Jään, Alkupiste ja Kirkkaampi Kuin Mikään toistavat hyväksi havaittua rouhean a-osan ja tarttuvan kertosäkeen kaavaa. Iskevää kuin mikä. Indierokin suuntaan kallistellaan kappaleessa Matkalle Jäänyt, jota taustoittavat miellyttävät jousi-instrumentaatiot. Levyn pirteimmän kappaleen tittelin ansaitsee Pallo Kuusen Oksalla, jonka jälkeen isketään kehiin albumin raskain teos Paskassa Kahlaajat. Vajaan kolmen minuutin rykäisyssä poljetaan blast beatia ja sahataan melkein black metal-kappaleeseen sopivaa riffiä. Levyn tykeimpiä kappaleita. Päätösraita Elämäni Rakkaus? kohoaa loppuaan kohti kauniiseen taustasoitinten elävöittämään ja voimistamaan huipennukseen.

Lojohhin 40-minuuttinen lätty on samaan aikaan humoristista, mutta kuitenkin vakavasti otettavaa musiikkia. Biisirakenteet ovat suhteellisen yksinkertaisia, mutta hyvin vaivattomat riffikieroilut tuovat paljon lisäväriä yhtyeen "maanis-depressiiviseen alternative-discorockkiin".Tuotannon lisäksi yhtyeen taitoihin kuuluu selkeästi iskevien ja tarttuvien kappaleiden kirjoittaminen. Tämän kaiken lisukkeeksi yhtyeen tyyli on todella omaperäinen sekoitus jotain kotimaista rockia ja ulkomaista alternativea. Erinomainen ja erittäin tarttuva levy, joka ansaitsisi paljon enemmän kuuluvuutta. Alla oleva kappale rokkiradioon ja heti!

4/5