keskiviikko 5. elokuuta 2015

Raging Dead - Born in Rage EP (2015)

Goottirokki ja punkki eivät ole kuuluneet suurimpiin suosikkigenreihini varmaan koskaan, mutta jos promolevyllä nakataan päin näköä, niin miksei sitä voisi välillä kuunnellakin. Vuonna 2012 perustettu italialainen Raging Dead on visuaalista ilmettään myöten täynnä kauhutematiikka, Misfitsia ja goottilookia. Yhtye julkaisi vähän aikaa sitten ensimmäisen EP-levynsä Born in Rage.

Minilevyn avaajana toimii kauhuelokuvaan sopiva minuutin mittainen instrumentaali, jonka jälkeen Raging Dead iskee kuulokäytäviin heavy metalin ja horror punkin sekaista mekkalointia. Scratch Me on itse asiassa melko menevä ralli, vaikka aluksi minulla olikin pieniä ennakkoluuloja albumia kohtaan. Soundissa yhdistyy metallisempi sointi karkeampaan punk-ilmaisuun. Vokaalipuolella ollaan kuin jossain black metalin ja vanhan rääkynäpunkin välimaastossa. Kertosäkeessä on jopa miellyttävä melodia ja jonkun verran tarttumapintaa.

Kappaleet ovat meneviä, mutta aivan ensimmäisen vedon tehoisia ralleja eivät ainakaan Anathema ja Redemption ole. Kelvollisia metallirunttauksia kuitenkin. Levyn hittipotentiaalisin kappale Nightstalker on tarttuva kuin mikä. Vähän kuin yllä mainitut vaikutteet yhdistäisi johonkin Alice Cooperin kauhurokkiin. Kitarasooloa löytyy ja bassotaustan päälle puoliksi laulaen vedetty vokalisaatio. Lähestulkoon mahtavaa. Levyn päättävä Vengeange on sekin ihan maittava menobiisi.

Raging Dead ei todellakaan keksi pyörää uudestaan, mutta kierrättää tuttuja säväyksiä kauhupunkista sekä -rokista ihan sopivalla tunteella ja taidolla. Materiaali on vähän turhan tasapaksua, eikä sitä kovin montaa kertaa putkeen kuuntele. Sillä on kuitenkin toimivat hetkensä ja ilolla näitä kappaleita pistää taustalle soimaan. Raskasta musiikkia, mutta suhteellisen iloisella ja rennolla asenteella esitettyä, jotta tästä jaksaa kuitenkin innostua. Ensimmäiseksi julkaisuksi tässä on kaikki sen verran hyvin kohdallaan, että jos ensimmäinen kokopitkä albumi vielä kehittyy näistä kappaleista, voi se olla jo melko hyvä. Tämäkin on.

3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti