keskiviikko 12. elokuuta 2015

Pressure Points - False Lights (14.08.2015)

Uusioproge on ollut lähellä sydäntäni aina siitä saakka kun noin kymmenen vuotta sitten tutustuin Opethiin ja Porcupine Treehen. Sen jälkeen onkin löytynyt kymmenittäin upeita orkestereita ympäri maailmaa. Suomi on kuitenkin jäänyt lähes kokonaan ulkomaiden progetarjonnan varjoon, eikä kyseistä tyylisuuntaa täälläpäin niin paljoa tuotetakaan. Onhan meillä toki kevyesti progeileva Amorphis, parikymmentä vuotta sitten päättynyt Kingston Wall, progressiivistia kappalerakenteita hyödyntävä Moonsorrow ja ehkäpä eniten progemuottiin sopiva Barren Earth. Niin ja tietysti Von Hertzen Brothers. Kuitenkin sellainen yhtye, jonka niputtaisi ulkomaisten nimien joukkoon ilman melankolista suomisoundia, ei ole vielä tullut vastaan. Yllätyksekseni sainkin käsiini Pressure Pointsin elokuun 14. päivä julkaistavan kakkosalbumin False Lights, jonka mukana tulleessa saaterkirjeessä lupailtiin yhtyeen soittavan progemetallia.

Odotin yhtyeen edustavan jotain näennäisprogea, joka kallistelee reilusti enemmän melodisen metallin puoleen, niin kuin täälläpäin yleensä. Yllätys olikin melkoinen, kun levyn kymmenminuuttinen avausraita Wreckage käynnistyy porcupinetreemaisella bassokuviolla ja taustakitaroinneilla, jota maalaillaan Pink Floydilta kuulostavalla kitarasooloilulla. Raskaammat death metal -osiot ja kevyempi soitanta ovat täydellisessä harmoniassa keskenään. Puhdas laulu toimii, murinavokalisaatio toimii, soundit ovat kohdallaan ja kokonaisuus on hiottu mielenkiintoa herättävään muottiin. Kymmenen minuuttia menee kuin siivillä.

Aloitusbiisin aiheuttama ensivaikutelma on positiivinen ja silti kappalemateriaali osaa yllättää. Between the Lies on hieman raskaampi teos, jonka puolen välin kevennys kuulostaa melodioita ja laulua myöten Damnationin ja Deliverancen aikaiselta Opethilta. Electric Shadows jatkaa raskaammalla tiellä aloittaen upeilla mättöriffeillä. Puolen välin paikkeilta loppuun asti soiva kaunis pianomelodia sulattaa paatuneimmankin sydämen. Joistain osuuksista tulee kovasti mieleen Arcturus. Esimerkiksi Between the Liesin lopun syntikkasooloilut ovat samaa sarjaa kuin Sham Mirrorsin kappaleet. Muuten perus-progeilevassa Sleepwalkissakin kuullaan myös lyhyt klassinen pianosooloilu, joka muistuttaa paljon norjan avaruuspiraatteja.

Dance of Coincidence on jälleen erikoinen sekoitus Porcupine Treen Lazarusta ja Opethin Deliverancea. Ensimmäinen kolmannes edustaa deathimpaa puolta, kun taas loput on kevyemmän materiaalin huikeaa nousujohdannetta loppuun asti. Lähes tunnin mittaisen levyn päättävä In Desolation muistuttaa kaikkein eniten Amorphista sekä Barren Earthia ja on näin ollen albumin niin sanotusti suomalaisin kappale. Joka tapauksessa se sopii täydellisesti kokonaisuuteen antaen levylle upean päätöksen. Ja syyn kuunnella koko kiekko uudestaan läpi.


False Lights on erittäin onnistunut progemetallikokonaisuus, joka hyvällä tavalla kuulostaa vuosien 00-05 Porcupine Treelta ja Opethilta. Enimmäkseen. Yhtye on onnistunut hämmentämään tutuilta kuulostavat ainekset omaksi tavaramerkikseen. Albumi ei jätä oikeastaan mitään valittamisen varaa, muuta kuin sen, että jos levyn toinen puolisko olisi ollut yhtä vahva kuin alkupuoli, puhuttaisiin näennäisen täydellisestä julkaisusta. Parin kappaleen tasaisuus pudottaa arvosanaa kokonaiset puoli pistettä. Lyhyesti muovattuna Pressure Points kuulostaa Opethilta enemmän kuin Opeth itse, ja aivan varmasti tulee tekemään lähivuosien aikana täydellisen levyn, jota voidaan pitää tulevaisuuden klassikkona. Tai no, miksei tätäkin.

4,5/5