maanantai 17. elokuuta 2015

Embassy of Silence - Verisimilitude (28.08.2015)

Kun Ines Lukkanen vieraili doom metal-yhtye Saattueen devyyttilevyllä, poiki tämä bändin kitaristin Tero Kalliomäen kanssa uuden tunnelmallista rock/metallia työstävän projektin. Vuonna 2007 alkunsa saanut Embassy of Silence julkaisi esikoislevynsä Euphorialight viisi vuotta sitten. Muistaakseni kuulin siitä muutaman kappaleen, mutta kiinnostus bändiä kohtaan ei silloin herännyt eikä mitään mielikuvaa jäänyt jäljelle. Toisesta albumista Antler Velvetistäkin on kulunut jo kolmisen vuotta ja uusi Verisimilitude saapui Murska-arvioiden tarkastettavaksi sopivasti etuajassa.

Koska mitään muistikuvaa vanhoista julkaisusta ei ollut, Verisimilitude oli helppo ottaa kuunteluun täysin puhtaalta pöydältä vailla ennakkoluuloja. Saatteen mukaan tarjolla olisi progressiivisen rokin ja melodisen metallin jonkinlaista ristisiitosta. Levyn avaava pirteä vauhtiralli Shame, Spin & Click onkin menevä ja tarttuva kappale. Säkeistöissä soi jazzahtavat rytmit kun kertosäe on varsin vauhdikas ja suoraviivainen. Mielenkiintoinen aloitus. Seuraava kappale Thimble kuitenkin iskee vielä syvemmälle, juurikin erittäin tarttuvalla kerrollaan. Arcturusmaista vivahdettakin on saatu mukaan levyn parhaimmistoa edustavassa kappaleessa Absurdoscope. On siinä ehkä myös hiven Throes of Dawnia. Ja se kertosäe toimii jälleen erinomaisesti.

Seuraavat pari kappaletta Flamer ja Moths menevät hieman ohi. Kappaleissa kuullaan oopperamaista laulantaa ja ihan silkkaa iskelmämelodiakuviota. Jostais syystä ei osunut aivan kohteeseen. Loppupuoli sen sijaan onnistuu yllättämään raskaalla soundillaan ja parilla levyn huipuimmalla kappaleella. Hang Me Highn jousisoittoteema kuulostaa hyvällä tavalla Apocalyptican menevimmiltä sellohevibiiseiltä. Proge-elementit ovat myös loppupuoliskon biiseissä paremmin esillä. Of Matters Dark and Greyssa vaihdellaan upeasti kevyiden ja raskaiden soitantojen välillä. Kappaleen progekitarointien sävyttämä loppu on myös täyttä rautaa. Levy päättyy kappaleeseen Dear Mr. Steele, jonka otsikoinnista voi terävimmät päätellä kyseessä olevan tribuutin aikamme kenties suurimmalle goottimetal-ikonille Peter Steelelle. Tunnetta onkin saatu kappaleeseen puristettua.

Verisimilitude sisältää noin kolmen vartin verran omaperäistä ja tyylikästä melodista metallia, jota kuorrutetaan progehtavilla soitannoilla. Kokonaisuus on yleisilmeeltään pirteä ja mukana on pieni määrä huumoriakin, jotta ei tarvitse turhan vakavissaan olla. Parhaimmillaan kappaleista löytyy mukavaa svengiä ja tarttuvuutta, mutta pidemmän päälle ja useammalla kuuntelulla kokonaisuus jää jonkin verran tasapaksuksi ja ehkä vaimeaksikin. Enemmänkin olisi voinut olla kaikenlaista progressiota ja myös aggressiota. Tyyli on kuitenkin sen verran hyvin omittu, että levyn parissa viihtyy jonkun aikaa. Verisimilitude on parhaimmillaan erittäin hyvin toimiva levy, jolla on paljon hienoja oivalluksia ja muutama erityisen maittava kappale.

3,5/5