Elderoth - Mystic (2015)

Kanada, tuo musiikiltaan helposti Yhdysvaltain varjoon jäävä luonnoltaan Suomen kaltainen metsureiden ja helvetin isojen havupuiden maa, on musiikiltaan tunnettu muutamasta todella upeasta yhtyeestä ja artistista. Ensimmäisenä mieleen tulee Devin Townsend, Strapping Young Lad, Rush, Voivod ja tietysti laulajatar Celine Dion. Vähemmän tunnetuista yhtyeistä otsikoltaan ehkä hieman harhaanjohtava, nimittäin folkkiin tai fantasiateemoihin helposti yhdistettävä Elderoth on työstänyt jonkinlaista progen ja powerin sekoitusta jo vuodesta 2007 ja tänä vuonna julkaistiin yhtyeen kakkosalbumi Mystic.

Levyn intro Within johdattelee japanilaista kansanmusiikkia ja tiukkoja progeriffittelyjä sisältävään musisointiin ihan tyylikkäästi. Elderothin resepti onkin selvä. Vokaaleissa ja metallisoitannassa on poweria ja tahdituksissa sekä sävelkuluissa aavistus progea. Konemaisista sSyntikkasoundeista löytyy myös industrialia. Ensimmäinen varsinainen biisi Black and Blue esittelee tavallaan toimivan, mutta hätäisen oloisen teoksen, joka on tarkasti kasattu saatavilla olevista vaikutteista. Tiukat kitarariffittelyt ovatkin kappaleen parasta antia.

Ensimmäinen biisiparivaljakko kertookin kaiken olennaisen levyn olemuksesta. Samalla idealla toteutettuja ja teknisesti  päteviä kappaleita, joista kuitenkin puuttuu jokin olennainen osa. Kappaleissa kierrätetään proge ja power metal -yhtyeiden jo liian moneen kertaan kuullut ideat ja ajatukset ilman yhtyeen omaa tiukkaa näkemystä. Se on sääli, sillä taitavalta porukalta Elderoth kuulostaa. Kappaleissa olisi voinut olla vaikkapa tarttuvampia kertosäkeitä tai jotain räjähtävää, mutta tarttumapintaa ei oikein tunnu löytyvän. Vasta levyn loppupuolella vauhdikas Far in the Sea nostattaa vähän tunnelmaa ja pistää miettimään, olisiko esimerkiksi teknisen death metalin hyödyntäminen vastavärinä elävöittänyt kappaleita. Myös viimeisenä soiva instrumentaali Always Remember on ihan näppärä tunnelmointi japanilaisvaikutteineen ja nätteine melodioineen.

Mysticista ei tuotannollisesti ja teknisesti löydy juurikaan moitittavaa. Albumin ongelmat löytyvät syvältä sävellysten ja sovitusten syövereistä. Tolkuttoman massiivisella määrällä erilaisia progressiivisia, sinfonisia ja itämaisia vaikutteita pyritään peittämään se tosiasia, että sisältöä tai yhtyeen omaa visiota ei juurikaan ole. Eihän tämä tavallaan huono levy kuitenkaan ole, mutta kappaleet tuntuvat enemmänkin randomilla kasatuilta pätkiltä, jotka joku, tai aika monikin on tehnyt aikaisemminkin ja reilusti kantavammalla idealla. Ehkäpä jos vaikkapa Dream Theater, Bal-Sagoth, Devin Townsend, Nightwish, Kamelot ja Wintersun olisivat jääneet vuosien saatossa kuuntelematta tai kuulematta, voisi tämäkin bändi herättää jonkinlaisia ahaa-elämyksiä ja mielenkiintoa. Potentiaalia siis löytyy ja toivottavasti jollain tulevalla albumilla kaikki vaikutteet ollaan jäsennelty ihan oman näköiseksi kokonaisuudeksi. Tämä levy hakee vielä muotoa, eikä oikein tarjoa parin kuuntelun jälkeen mitään uutta, eikä ainakaan mieleenpainuvaa kokemusta.

2,5/5