maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kanseil - Doin Earde (2015)

Suurin osa tietämistäni folk metal -yhtyeistä on kotoisin pohjoismaista tai Keski-Euroopasta, jotka sopivatkin erinomaisesti kansanmusiikkihenkisen metelöinnin maaperäksi. Viinin, pizzan ja pastan luvatusta maasta Italiasta sopisi kuulla välimerellisempiä historiaa kunnioittavia soundeja, vaan genrelle hyvin tyypillisesti säkkipillein ja kantelein on sotaan lähtenyt Kanseil esikoislevynsä Doin Earden kanssa.

Levyn avaus Lo Spirito Della Notte onkin suhteellisen positiivinen yllätys. Puhtaan kitarasoitannan sävyttämä intro muistuttaa hieman Bathoryn tyylistä kaihoisampaa ja tunteellisempaa soitantoa. Ciada Delámisin metallisempi anti tuo kuitenkin enemmän mieleen Korpiklaanin tyylisen pirteähkön juomalaulurallatuksen. Varsinkin taustalla soiva säkkipillikuvio ja vokalistin puhdas laulu ovat syynä tällaiseen mielleyhtymään. Nimikkokappale venyttää säkkipillien ja huilutusten maustamaa tunnelmointia seitsemään minuuttiin, mutta ei kestostaan huolimatta ole mikään eeppisyyden huipentuma, vaan pikemminkin pidennetty juomaralli.

Otsikkonsa puolesta suurta huvitusta aiheuttava Panevin lukeutuu levyn tarttuvimpiin kappaleisiin menevine melodioineen, mutta pariminuuttisen kitaravetoisen tunnelmavälisoiton Ais Un Snean jälkeen materiaali ei tunnu oikein kehittyvän suuntaan eikä toiseen, vaikka sinänsä miellyttävää kuunneltavaa onkin. Levyn loppupuolella tarjoillaan yksi hienoimmista kappaleista Tzimbar Bint, jollaisia olisi toivonut olevan useampia. Melankolinen pillinsoitto ja säkkipillien pihinä on kuin ilmettyä Korpiklaania. Kitarasoitto La Sera on myös hieno kappale, jonka melodiakulku tuo kovasti mieleen Falkenbachin ...The Ardent Awaited Landin tai Thyrfingin Eldfardin. Levyn päättävä kymmenminuuttinen Vajont onnistuu myös saavuttamaan eeppiset mittasuhteet ja toivomaan, että levy olisi sisältänyt juuri tällaisia helmiä reilusti enemmän.

Muutamia mukavia koukutuksia ja varsinkin loppupuolta lukuunottamatta Doin Earde on tasapaksu ja yllätyksetön kokonaisuus. Soundissa ei ole valittamista eikä ulkoasussakaan löydy vikoja. Kappalemateriaali vaan on hivenen verran tekemällä tehdyn oloista ja havaittavissa olevaan potentiaaliin nähden yhtye on mennyt sieltä missä aita on matalammalla. Kovinkaan voimakkaaksi ei soitto ylly, vaan tyytyy laahaamaan tasaisilla nurmimailla vailla sen suurempaa tavoitetta nostattaa tunnelmaa mahtipontiseksi ja eeppiseksi. Doin Earde on kuitenkin kuuntelemisen arvoinen tapaus ja varsinkin Korpiklaanin ystäville sekä folkmetallin suurkuluttajille se voi tarjota mukavaa vaihtelua.

3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti