Wilderun - Sleep at the Edge of the World (2015)

Amerikan mantereelta en kovin montaa folk metal-yhtyettä osaa nimetä, joten bostonilainen Wilderun saa luvan toimia johdantona yhdysvaltalaiseen kansanmusiikkimetalliin. Yhtye on perustettu 2008 ja hiljattain julkaistu Sleep at the Edge of the World on vasta toinen tuotos. Ensimmäinen albumi Olden Tales & Deathly Trails näki päivänvalonsa kolmisen vuotta sitten.

Ensikuuntelun perusteella Sleep at the Edge of the World tuo kovasti mieleen pohjoismaiset melodiset kuolonmetalliyhtyeet. Wilderunin death metal-melodioissa on paljon samaa kuin esimerkiksi kotimaisissa Wintersunissa ja Insomniumissa. Toisaalta progressiivisempi puoli tuo mielikuvia Katatoniasta ja Opethista. Ilman taustatietoa olisinkin veikannut yhtyeen olevan jostain päin Eurooppaa. Intro Dust and Crooked Thoughts ja sitä seuraava neljän kappaleen Ash Memoryksi nimetty kokonaisuus liikkuvat hyvinkin temaattisissa tunnelmissa.  Samoja melodiakulkuja polkeva kappalenelikko on varsin toimiva sekoitus kevyttä progressiota ja death metalia. Varsinkin kunnon junttariffillä polkeva eeppinen The Faintest Echo on erinomainen kappalenäyte levyltä.

Levyn alkupuoli kuluu lyhyempien kappaleiden parissa, mutta loppupuoli tarjoaa massiivisempaa settiä. Noin kymmenen minuutin järkäleet The Garden of Fire ja The Means to Preserve ovat levyn mahtavinta antia. Eikä Opethin kevyempää materiaalia kovasti muistuttava Linger ole ollenkaan heikompi esitys sekään. Teemat kuitenkin pyörivät enimmäkseen samoissa sfääreissä, eikä levyn viimeiset hetket tarjoile uutta näkökulmaa levyn tasaiseen, mutta varmaan tarjontaan. Viimeisenä soiva pianon sävyttämä nimikkoinstrumentaali on kaunis viimeinen sivallus levyn päätteeksi.

Sleep at the Edge of the World on tasaisen hieno suoritus, jota mielellään kuuntelee muutamaankin otteeseen. Kappalemateriaalissa on hienosti vaihtelua kevyemmän ja raskaamman annin välillä, mikä tuo levylle sävyerojen suomaa elävyyttä. Samankaltaisia yhtyeitä on jos jonkun verran, mutta Wilderun onnistuu lokeroimaan itsensä omaan pieneen progefolkmetallisoppeensa. Levy on suurimmaksi osaksi tasapaksu eepos, josta kuitenkin löytyy sopivasti mielenkiintoisia koukkuja ja yksityiskohtia. Erityisesti progressiivinen puoli maistuu hyvältä. Tämä on varsinkin edellämainittujen yhtyeiden ystäville suositeltava albumi ja kotimaahansa nähden mielenkiintoinen yllätys.

3,5/5