torstai 18. elokuuta 2016

Cradle of Filth - Dusk... and Her Embrace - The Original Sin (2016)

Elettiin vuotta 1996 kun black metal vielä raivasi tietään "valtavirtaan". Osallisena tuossa mustan metallin valtavirtaan puskemisesta oli brittibändi Cradle of Filth. Itsekin teini-ikäiselle metallifanille bändin kyseisenä vuonna julkaisema kakkosalbumi Dusk... and Her Embrace oli juuri se levy, joka vei mukanaan mustemman metallin virtaan. Yhtyeen tuolloisesta, miksei nykyisestäkin, tyylisuuntauksesta voi toki kiistellä onko se oikeaa bläkkiä eli ei, mutta ainakin aivan selvästi siltä löytyy juuret Bathoryn suunnasta ja lisukkeeksi synkkään keitokseen on lainattu myös jotain My Dying Briden ja Iron Maidenin tapaista goottilaista doom tai heavy metal-soundia ja melodiointia. Oli miten oli, Duskin myötä alkoi kohdallani tolkuttoman ja tolkuttoman pitkän CoF-fanittamisen jakso aina Midianin (2000) ilmestymiseen asti ja se on selvä, ettei yhtye ole yhtä taidokkaita kokonaisuuksia tehnyt, vaikka vuoden takainen Hammer of the Witches liippasikin hyvin läheltä. 

Tänä vuonna Dusk... and Her Embrace täyttää pyöreät 20 vuotta ja sen kunniaksi kaikenmaailman deluxe-editionien sijaan yhtye julkaisi klassikon alkuperäisen version vuodelta 1995, joka jäi julkaisematta yhtyeen ja silloisen levy-yhtiön välisten huonojen välien ja vielä enemmän bändin tyytymättömyyden takia. Tällä levyllä esiintyy täysin sama kokoonpano kuin debyytillä The Principle of Evil Made Flesh (1994). Miehistönvaihdoksen jälkeen bändi teki uudella kokoonpanolla sen toisen vanhan ja erittäin hyvän klassikon V Empiren viimeiseksi julkaisuksi Cacophonous Recordsin kanssa ja samana vuonna uusi ja entistä hiotumpi Dusk saatiin ulos Music For Nationsin kautta.

Pääpiirteissään The Original Sin on sama tuttu kokonaisuus biisijärjestystä ja paria kappaletta lukuun ottamatta. Levyn avaava instrumentaali Macabre, This Banquet on aavistuksen Humana Inspired Nighmarea synkempi, kenties hieman Mortiismainen dungeon synth instrumentaali jota seuraa lopulta V Empirelle päätynyt Nocturnal Supremacy. Kolmikko Heaven Torn Asunder, Dusk... and Her Embrace ja A Gothic Romance iskeytyvät viimein asian ytimeen ilman suurempia yllätyksiä. Soundit ovat vähemmän hiotut, Danin vokalisointi hivenen raaempaa ja jälki muutenkin vähän viimeistelemättömämpää. Materiaali sen sijaan toimii ihan siinä missä ne toimivat 20 vuotta sitten.

Albumin toinen instrumentaali The Graveyard By Moonlight löytyy otsikkonsa perusteella parinkymmenen vuoden takaiselta julkaisultakin, mutta sisältö on ihan muuta. Uudempi versio oli enemmän Tim Burtonin elokuviin soveltuvaa goottilaista kauhua, kun ilmeisesti alunperin yhtye oli viehtynyt yllä mainittuun Mortiis-soundiin. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kappaleen melodia tapailee debyyttilevyn Summer Dying Fastin päättäviä melodioita. Jostain syystä Cradle of Filthin 25-vuotisen uran parhaaksi kappaleeksi nousee päivästä ja fiiliksestä riippumatta Funeral In Carpathia, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan kiteyttää yhtyeen tyylin ja tunnelman reiluun kahdeksaan minuuttiin. Kappale on raiskattu yhtyeen itsensä toimesta jo monella kokoelmalla tai EP:llä, joissa on kuultu toinen toistaan kulmikkaampia ja kömpelömpiä miksauksia ja versioita, joten on melko upea kokemus kuulla sellainen tekele, joka ei juuri hiotulle '96-versiolle kalpene.

Levyn lopussa soivat Beauty Slept in Sodom ja Haunted Shores of Avalon eivät nekään juuri heittele jokerikortteja ilmaan, mutta jälkimmäisenä mainitussa hieman alkuperäisen julkaisun karkahko soundi häiritsee. Olihan tuokin kappale yksi suosikeistani. Siitäkin huolimatta on pakko myöntää, että toimii se näinkin. Erikoispainoksessa aiemmin julkaistu Carmilla's Masque toimii instrumentaalisena loppusoittona ja jumbona, hieman turhana sellaisena, on tarjolla demoversiot A Gothic Romancesta ja Nocturnal Supremacysta.

Itselleni tuli jonkinlaisena yllätyksenä, että vuoden 1996 Duskia edelsi hylätty alkuperäisversio, joten kyllähän tällaista julkaisua väkisinkin arvostaa. Paljoa tämä alkuperäinen kokonaisuus jätä valittamisen varaa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna uuden version tekeminen oli ratkaisu joka kannatti. Periaatteessa tämä kuulostaa ja tuntuu kuin olisi vain Dusk... and Her Embracen viimeistelemätön demoversio. Myös Malice Through Looking Glassin päätyminen viralliseen julkaisuun oli mitä mainioin päähänpisto. Parasta tässä levyssä kuitenkin on se, että tämän myötä tuli napattua 20 vuoden ikäinen klassikko levyhyllystä pitkästä aikaa sekä vertailun että ihan vain nostalgian vuoksi. Pisteet myös siitä.

4/5