keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Inner Odyssey - Ascension (2015)

Kanadalainen nuori muusikko Vincent Leboeuf Gadreau perusti progressiivista rokkia ja metallia soittavan yhtyeensä Inner Odysseyn vuonna 2007. Muutaman vuoden sooloilun jälkeen kitaristi etsi bändin ympärilleen ja itse tuotettu esikoislevy Have a Seat seurasi pian perässä. Levy julkaistiin uudelleen remasteroituna,  kun yhtye teki lyhyen sopimuksen paikallisen Unicorn Recordsin kanssa. Edelleen levy-yhtiötä etsivä yhtye julkaisi toisen albuminsa Ascension viime heinäkuussa.

Tunnin ja kymmenen minuutin mittainen kokonaisuus avautuu rauhallisen tunnelmallisissa merkeissä kappaleessa Why Am I Here (Ouverture). Tyylistä voi saman tien hakea samankaltaisuuksia Karnivoolin ja Porcupine Treen kanssa. Soitanta on suht lempeää ja kevyttä, raskaampaa metallista soundia sen sijaan viljellään hyvin maltillisesti. Porcupinetreemainen soundi ja tyyli paistaa kappaleista läpi levyn. Samankaltaisuuksista huolimatta tunnelma on korkealla. Tutunkuuloisella bassoveivillä starttaava Something More tai vivahteikas A World of My Own eivät juuri korosta omaperäisyyttä, mutta iskevät tarkasti progressiivisestä musiikista innostuvaan aivosoluun.

Levyn tunnelma on alusta loppuun melko vakaa, mutta itse musiikilliset nyanssit tuovat kokonaisuuteen paljon väriä ja vaihtelua. Kaava on melko sama kaikissa kappaleissa. Puhtaalla kitaralla soitetut rauhalliset ja kevyet osiot saavat vastapainokseen raskaalla soundilla poljettuja teräviä riffejä. Lisäksi Karnivoolin laulajalta jonkun verran kuulostava Pier-Luc Garand Dion tekee erinomaista työtä upeiden laulusuoritustensa kanssa. Varsinkin lyhyemmissä tunnelmoinneissa Crawl ja Introspection. Niiden ääripäinä toimivat levyn pisimmät teokset Losing Your Mind ja levyn päättävä kymmenminuuttinen Where it Begins, Where it Ends (Finale), joista ei yksityiskohtia puutu.

Inner Odyssey on onnistunut luomaan tunnelmaltaan voimakkaan progelevyn. Vaikka yhtäläisyyksiä löytyy moneen uudempaan progerock/metal-yhtyeeseen, löytää Ascension oman paikkansa jostain sieltä Porcupinen ja Karnivoolin välimaastosta. Kevyt ja tunnelmallinen albumi on erittäin tervetullut progerock-kokonaisuus, josta on vaikea keksiä huonoja puolia, vaikka se tuskin tuo mitään uutta genreensä. Yhtye ei ehkä erotu tuosta (laadukkaasta) massasta eikä varmaan edes pyri siihen. Lopputulos on kuitenkin tunnelmallinen ja mielenkiintoinen progelevy,  joka varmasti maistuu genren ja varsinkin mainittujen bändien ystäville.

4/5