lauantai 28. marraskuuta 2015

Enya - Dark Sky Island (2015)

Enya oli nimenä tuttu artisti jo aiemminkin, mutta tutustuin parhaiten koskaan menestyneeseen irlantilaisnaisartistiin Taru Sormusten Herrasta-filmatisaation ensimmäisen osan soundtrackin myötä. Enya esitti pari kappaletta kyseisen elokuvan ääniraidalla ja varsinkin se  lopputekstien päällä soinut May It Be herätti lopullisen kiinnostuksen muusikkoon. Sittemmin on tullut tutustuttua vanhempaan tuotantoon, joista peräkkäin julkaistut Watermark (1988), Shepherd Moons (1991) sekä The Memory of Trees (1995) ovat todella upeita kokonaisuuksia, edelleenkin. 2000-luvun tuotanto on jäänyt heikommalle kuuntelulle A Day Without Rainia lukuunottamatta, joten tätä kahdeksatta levyäkään ei tullut sen enempiä odoteltua, vaikka kovimmille faneille edellisen albumin jälkeiset seitsemän vuotta ovat saattaneet tuntua erittäin pitkiltä.

Levyn avauskappale The Humming palauttaa mieleen neljännesvuosisadan takaiset tunnelmat. Yksinkertaiselle kappalerakenteelle perustuva neljän soinnun kappale seilaa pitkälti Enyan maagisen ja valloittavan äänenkäytön varassa ja se toimii aivan yhtä hyvin kuin vanhoilla klassikoilla. Kappalemateriaali sen sijaan tasoittuu aivan liikaa ensimmäisen kappaleen jälkeen, eikä kohokohtia nouse esiin kuin ensimmäisenä julkaistun singlelohkaisun Echoes in Rainin aikana, joka on myös hyvin yksinkertainen, mutta erittäin tarttuva kelttiläisnewage-ralli.

Mahtavien iskusävelmien lisäksi kevyemmästäkin äänimaisemoinnista löytyy pari valloittavaa fiilistelyä. Rauhallisempi kappale So I Could Find My Way on erittäin kaunis tunnlmointi, kuten myös levyn päättävä Diamonds in the Water. Watermarkin aikaista Enyaa muistuttaa myös mahtipontinen, mutta rauhallinen The Loxian Gates. Lopuistakin kappaleista voisi irtonaisina keksiä vaikka mitä hyvää, mutta valitettavasti samankaltaisuuksia sisältävät teokset hukkuvat helposti massaan.

Kokonaisuutena Dark Sky Island ei vakuuta niin paljon, kuin Enyan tuotoksilla on usein ollut taipumuksena. Tavallaan materiaalista haluaisi pitää ja paljon, mutta silti suurin osa kappaleista ovat sitä samaa puhki kulutettua Enyaa. Samat kappaleet on esitetty monta kertaa aikaisemmin, mutta paljon nätimmässä kuosissa. Intensiivisellä kuuntelulla levy viihdyttänee kerran tai pari, mutta onneksi sentään muutama parempi irtokappale jää tästä käteen ehkä pidempikestoisiksi hiteiksi. Ja sopiihan tämä levy oikein hyvin taustamusiikiksi.

2,5/5