keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Dark The Suns - Life Eternal (2015)

Mikko Ojalan sooloprojektina vuonna 2005 alkanut jyväskyläläinen melodinen gothic/death/doom metal-yhtye Dark The Suns kasvoi täysihenkiseksi bändiksi melko pian perustamisensa jälkeen. Live-esiintymisiinkin hyvin soveltuva kokonainen yhtye levytti esikoisensa In Darkness Comes Beauty marraskuussa 2007. Sitä seurasi vielä kaksi kokopitkää albumia All Ends In Silence (2009) sekä Sleepwalking in a Nightmare (2010), kunnes vuoden 2013 alussa yhtye ilmoitti pistävänsä pillit pussiin. Parin vuoden hiljaiselon jälkeen yhtye on palaamassa takaisin kehään. Mikäpäs olisi sen parempi esinäytös tulevalle, kuin vanhoja biisejä yksiin (digi)kansiin nitova kokoelma Life Eternal.

Kokoelman biisikattaus on hivenen epäreilu pääpainon ollessa toisella albumilla All Ends In Silencella, jolta kuullaan peräti viisi kappaletta. Esikoislevyyn verrattuna hieman tukevampaan soundiin pohjautuvat kappaleet ovat toki loistavia, mutta itselleni vähemmälle kuuntelulle jäänyt Sleepwalking in a Nightmare saa kuuluvuutta vain kahden kappaleen verran.

Debyyttilevyn teoksia on tarjolla kolme, joista vauhdikas melodiatykitys The Sleeping Beauty avaa pelin. Albumi vetosi jo ilmestyessään sillä, miten taidokkaasti Dark the Suns tiivisti suomalaisen raskaamman melodiametallin syvimmän olemuksen koreasti soivaan pianoleadiin ja vahvaan kitaravalliin. Kyseiseltä levyltä kuullaan myös samalla kaavalla rakennetut kosketinvetoiset Reflections sekä Alone.

Yksinkertaisempiin kitararatkaisuihin nojautunut debyytti häviää aavistuksen verran seuraajalleen, joka tarjosi paljolti samantyylistä musisointia. Kosketinmaalailu ei vain ole aivan yhtä hallitsevaa ja kitarakuvioissa on reilusti enemmän tyyliä ja tehoa. Toimivimpia kappaleita ovat Sleepless Angels, nopeampi The Dead End sekä miellyttävän kitaroinnin siivittämä Unbroken Silence. Lisävivahteensa levyn materiaalille antoi bassossa vaikuttava Inka Tuomaala, jonka heleää sekä kaunista laulua kuullaan muutamassa kappaleessa. Ei ole aivan kaukaa haettua sanoa Tuomaalan äänen muistuttavan Twin Peaksin soundtrackia tähdittänyttä Julee Cruisea.

Dark The Sunsin viimeiseksi jäänyttä levyä kuullaan vain ja ainoastaan kahden kappaleen verran. Kolmannelle levylle perussoittimien lisäksi on saatu vieraileva naislaulaja/klarinetisti Elisa Tuomanen, viulua soittava Anne Hämäläinen sekä himpun verran yllämainitun basisti/synistin aikaansaamaa orkestraalista soundia. Walking With An Angel ja Don't Fear The Sleep erottuvat edukseen kahden edeltäneen levyn materiaalista. Ainakin soundinsa ja taustainstrumenttiensa puolesta. Levyn päätöksenä toimii hidas ja kaunis tunnelmointi kakkoslevyltä: Rimed With Frost.

Maailman omaperäisimmäksi yhtyeeksi Dark the Sunsia ei ole koskaan voinut moittia, mutta kaikki mitä yhtye teki kolmella ensimmäisellä levyllään, on tehty moitteettoman hyvin. Tokihan sitä vaihtelua olisi voinut vaatia enemmänkin. Viihdyttävyysaste on kuitenkin hyvin korkealla, eikä tätä kolmen vartin levyä kuunnellessa ehdi tylsä tulemaan. Kun kuulin yhtyeen lopettamisesta, ei se suuria tunteita ehtinyt silloin herättämään, kun suurimmasta Dark the Suns-innostuksesta oli jo ehtinyt kulumaan jonkun aikaa. Nyt kun tämän kokoelman muutamaan kertaan ehti nautiskelemaan, on erittäin innostavaa ja kiinnostavaa, että Dark the Sunsilta tullaan kuulemaan uutta materiaaliakin.

4/5