torstai 5. marraskuuta 2015

Ahab - The Boats of the Glen Carrig (2015)

CD (Digipak) 16,99€ / EMP.fi
Ahab on valaanpyyntialus Paquidin kapteeni Herman Melvillen klassikkokirjassa Moby Dick. Kyseinen kapu on innoittanut myös saksalaisen funeral doom-yhtye Ahabin nimenvalintaan ja kiinnostus valtameriin onkin ollut nähtävissä ja kuultavissa yhtyeen julkaisuilla. Kutsuupa bändi tyyliänsä nautical funeral doomiksi. Minulta Ahab on kuitenkin mennyt suurimmaksi osaksi ohi paria satunnaista kuuntelua lukuunottamatta. Siitäkin on jo useampi vuosi. Nyt on vuorossa yhtyeen neljäs levy The Boats of the Glen Carrig, jonka tarina pohjautuu William Hope Hodgsonin samannimiseen kauhunovelliin vuodelta 1907.

Reilun tunnin mittainen albumi sisältää kuusi kappaletta, joista ensimmäinen The Isle avautuu äärimmäisen kauniilla ja kevyellä progesoitannalla tuoden mieleen vanhan kunnon Pink Floydin. Taisipa olla jompi kumpi ensimmäisestä kahdesta levystä, jota joskus kuulin, kun progevaikutteet pääsivät yllättämään. Raskaan hautajaisdoomin alkaessa soimaan Ahab kuulostaa muita tyylilajinsa edustajia enemmän kuin hidastetulta Opethilta. Joka tapauksessa raskaan soitannan ja kevyiden progerock-soitantojen välinen kontrasti on kaunista kuultavaa. The Thing That Made Search käynnistyy myös tunnelmallisella alkusoitolla, jonka voisi kuvitella toimivan täydellisenä soundtrackina jonkun vesisön koskemattomalla rantaviivalla kulkiessa.

Levyltä löytyy äärihitaan funerallaahauksen lisäksi vauhdikkaampaa death doomia. Paras ja ainut suoraviivainen tykitys on Like Red Foam (The Great Storm), jolle on kestoa kertynyt vain noin kuusi ja puoli minuuttia, mikä on melko paljon vähemmän kuin seuraavaksi lyhyimmät hieman yli kymmenen minuutin järkäleet. Kappaleessa ei siis kuulla hempeitä väliosuuksia ja näin ollen melko rauhallisen kokonaisuuden keskellä nopeampi kappale on paikallaan. Siitä onkin ihan vain vaihtelun vuoksi hyvä siirtyä levyn pisimpään, tasan vartin kestoiseen The Weedmeniin. Tarjolla on raskasta laahausta ja aavemaisia tunnelmointeja. Samalla kaavalla toimii myös To Mourn Job, jonka kauniin rauhalliset hidastelut saavat vastaansa raskasta riffittelyä ja raastavaa kurkkuvokalisointia. Päätöskappale onkin lähes kokonaan kevyttä ja maalailevaa kitaravetoista progeilua, joka huipentuu viimeisen neljän minuutin aikana melodiseen metallisoitantaan. Kappale on lisäksi levyn ainut, jossa ei puhtaan laulun lisukkeena kuulla lainkaan murinaa.

The Boats of the Glen Carrig on pitkästä aikaa sellainen doom metal-albumi, jota ei juuri voi vertailla muihin genren edustajiin. My Dying Bridet ja Shape of Despairit voi unohtaa tyystin ja kuvitella ennemmin, miltä Opeth olisi kuulostanut, jos olisi death metalin sijaan päättänyt ruveta takomaan doomia. Progressiivisia sävyjä maalaillaan hitaammanlaisen funeral ja death doom-tahdituksen lomassa taidokkaasti. Tunnelma on monellakin tapaa valtamerellinen: kokonaisuus on äärettömän vangitseva ja lumoava, johon voisi uppoutua useammankin kuuntelun ajan yhdellä kertaa. Tänä vuonna on julkaistu luvattoman paljon hyviä doom metal-levyjä, mutta Ahab näyttäisi tällä kertaa vetävän pisimmän korren. Kyllä tämä on todennäköisesti vuoden paras albumi.

5/5