Rifftera - Pitch Black (2015)

Kun yhtye on nimetty Riffteraksi, ensimmäinen mielikuva joka tulee, on se, että kyseessä on joku Pantera-coverbändi. Näin ei kuitenkaan ole. Vaasalainen deathia ja thrashia puurtava Rifftera on perustettu viisi vuotta sitten ja kolmen demon jälkeen on luonnollisesti vuorossa debyyttialbumi nimeltään Pitch Black, joka näkee päivänvalonsa elokuun 28. päivä.

Levyn avauskappaleen Back To Lifen ensimmäiset riffit ja rääkynät voisi kyllä yhdistää Panteraan. Tai miksei Metallicaankin. Kumpaisetkin yhtyeet kun mainitaan vaikuttimissa. Pääosin puhtaasti lauletuissa kertosäkeissä soi melko selvästi ruotsalaisdeath ja tarkemmin eriteltynä jälki on jotain Hypocrisyn, Painin ja In Flamesin väliltä. Periaattessa melodeathin ja thrashin hybridiä voisi verrata Children of Bodomiin, vaikka Rifftera luottaakin enemmän tukevaan riffittelyyn ja melodisiin sekä tarttuviin kertosäkeisiin kuin yltiönopeisiin kitaratilutuksiin. Ja se on hyvä se.

Kappalerakenteet käyvätkin selväksi jo ensimmäisen kappaleen perusteella. Tiukkoihin riffeihin perustetut soitannat huipentuvat maittaviin ja melodisiin kertoihin. Tarttuvimpia kappaleita ovat One Step Closer, Open Wounds sekä Soilworkin vokalistia Björn Stridia lainaava Rotten to the Core. Lopetuskaksikko onkin sitten kovaa tavaraa. Levylle ominainen, mutta silti jollain tapaa tykimpi The Ruins of the Empire johdattelee kohti levyn ehdotonta huipennusta. Vain vähän vajaan kahdentoista minuutin mittainen nimikkokappale käynnistetään levyn ainoalla puhtaalla kitarasoitannalla antaen hetken ajaksi jopa Bathoryn kaltaisen eeppisen vaikutelman. Puolentoista minuutin avauksen jälkeen on kuitenkin vuorossa tiukkaa deathia levyn muiden biisien tyyliin, mutta silti vähän mahtipontisemmalla asenteella. Upea päätösraita.

Pitch Black on melko pitkä kokonaisuus. Kahdeksan kappaletta on saatu venytettyä lähes tunnin mittaan ja siinä on albumin yksi, vaikkakin pieni heikkous. Vaikka materiaali on varmaa, se on myös kohtalaisen tasaista. Rifftera ei myöskään tuo genreensä mitään uutta, vaan kierrättää kasallisen vanhoja tuttuja elementtejä. Joka tapauksessa levy on kaikin puolin keskivertoa parempi ja oikeasti jopa hyvä. Tuotanto toimii ja soitto pelaa aivan niin kuin pitääkin. Mainittakoon vielä, että niin sanottuja ammattilaisia ei käytetty muuhun kuin rumpunauhoituksiin ja masterointiin, muuten kyseessä on täysin kotikutoinen tuotanto. Debyytiksi Pitch Black on miellyttävä pelinavaus ja pistää odottelemaan innolla seuraavaa siirtoa.

3,5/5