Hyena Ridens - Cave Canem (2014)

Italiasta ponnistaa jos jonkinmoista metalliyhtyettä. Ensimmäisenä saapasmaan tarjonnasta tulee mieleen sinfoniset power metal -orkesterit ja tummanpuhuvat raskaampaa materiaalia esittävät yhtyeet. Promolevyjen ansiosta myös täydellisessä pimennossa oleva rokimpi tavara on raottanut verhoaan. Taustatietoja ei ollut tästäkään yhtyeestä tarjolla, mutta alternative rock/metal akselilla paukutteleva Hyena Ridens julkaisi viime vuonna ensimmäisen albuminsa Cave Canem.

Hiukan vajaan neljänkymmenen minuutin aikana yhtye esittelee koko repertuaarinsa vaihtoehtorokkia niin koneellisin kuin progressiivisin sävyin maustettuna. Maittava ambientmainen intro voisi toimia erittäin upeana johdantona kuvauksen mukaiselle levylliselle. Ja onhan se johdanto upea. Ensimmäinen varsinainen kappale Cane antaakin hyvän kuvan, millaista Hyena Ridens parhaimmillaan on. Tai voisi olla. Kevyesti progressiivista ja hienoilla elektronisilla lisämausteilla varustettu kappale on muuten ihan tarpeeksi kekseliäs ja miellyttävä toimiakseen, mutta jarruna tuntuu toimivan laulaja Gennaro Davide. En tiedä mihin tyylisuuntaan italiaa italialaisittain mongertava vokalisti parhaiten sopisi, mutta rokkikarismaa hältä ei ainakaan löydy. Taidoissa ei sinänsä vikaa ole, mutta särmikkyys ja voimakkuus loistavat poissaolollaan suurimman osan ajasta.

Ihan kelvollisella meiningillä jatkavat Cellula ja Non Basta Il Mare, joiden melodiset kosketinmaalailut tuovat pieniä goottirockmaisia sävytteitä. Kevyemmät Metamorfosi ja Tempesta ovat jokseenin muodotonta tavaraa ja alleviivaa ehdottomasti sitä, että laulajan parasta ja paikoitellen ihan toimivaa antia ovat ne hetkelliset karjahdukset. Cave Canemin parhaimmistoon nousee levyn päätöskappale Punti Di Fuga, josta löytyy albumin tarttuvimmat melodiat.

Cave Canem on musiikillisesti ihan menevää ja parhaimmillaan oivaltavaa ja kekseliästä alt rokkia. Parhaimmillaan fiilistelyistä tulee mieleen Australian Karnivool ja rouheammasta kitaran pörinästä Yhdysvaltojen Faith No More tai Queens of the Stone Age, mutta laulajan haparoiva ja pääasiallisesti tyyliin sopimaton suoritus syö musiikilta tehokkuuden. Ehkäpä tuohon asiaan tavalla tai toisella puuttumalla ja materiaalin yleisellä höyläämisellä Hyena Ridens voisi saavuttaa jonkinlaisen meriitiksikin luokiteltavan kokonaisuuden. Näillä eväillä tämä ei kuitenkaan toimi, niin kuin havaittavissa oleva mahdollinen potentiaali antaisi myöten.

2,5/5