torstai 18. kesäkuuta 2015

Infernal War - Axiom (2015)

Pari vuosikymmentä takaperin black metal maistui melkein missä tahansa muodossa. Mustana, maidon ja sokerin kanssa ja inkiväärillä ja kanelilla maustettuna. Merkillä ei niin väliä. Perinteisempi black metal jäi kuitenkin ns. kokeellisempien ja moderniempien tyylisuunnan edustajien varjoon ja vanhoja klassikoita lukuunottamatta en kovinkaan moneen uudempaan perinteistä bläkkiä takovaan aktiin ole ehtinyt tutustua. Puolasta en kovinkaan montaa artistia tiedä, mutta death metal-vaikutteilla varusteltua rujoa black metalia murjova Infernal War on sieltä kotoisin ja kolmannen Axiom levynsä kanssa on minulle uusi tuttavuus.

Levy näyttää jo ensimetreillä minkälaisista palasista se on rakennettu. Äärinopeaa death metal soundeilla kuorrutettua black metalia, joka saa aikaan tunteen, ettei tällaista vauhdin ja voiman huumaa ole kokenut pitkään aikaan. Äkäisiä riffejä ja tiukkoja soolokitarapurskahduksia taotaan korvakäytävään kovaan tahtiin. Tämä käy melko lähellä sitä toista puolalaista ja hieman tunnetumpaa black/death metal-poppoota Behemothia. Jonkinlaisia vaikutteita on myös norjalaisesta ysäribläkistä, kenties jopa Bathoryn vanhemmasta tuotannosta.

Kappale toisensa jälkeen tahti pysyy kireänä, eikä hengähdstaukoa tarjoilla. Aloituskappale Coronation saa heti peräänsä huimaa vauhtia takovtn Militant Hate Churchin ja Into Dead Soilin. Kappalemateriaali ei suinkaan heikkene levyn edetessä, mutta tunnelma alkaa latistumaan jatkuvasta itsensä toistamisesta. Suurempia yllätyksiä levyltä ei avaudukaan, vaikka loppupuolella pari kappaletta nousee hieman keskitason yläpuolelle. Eater of Hope sekä No Forgiveness tarjoilevat kyllä todella upeita riffejä. Levyn päätöskappaleessa Axiomissa rohjetaan vähän hidastellakin välillä, mutta pääosin biisi on samaa tasaista ja armotonta black/death-mättöä.

Axiom ei paljoa vaihtelua tarjoile. Kappaleet ovat kuitenkin melko lyhyitä ja todella ytimekkäitä ja siksikin juuri erittäin toimivia. Infernal War lainailee black ja death metalin parhaimpia elementtejä ja naittaa ne mustaa energiaa huokuvaan kompaktiin pakettiin. Vähän yli nelikymmenminuuttisen albumin 11 kappaletta ovat voimakkaalla soundilla esitettyä mustaa kuoloa, joka vyöryy päälle panssarivaunun tavoin. Varsinaisesti levystä ei jää mitään valittamista, mutta olisin kyllä kaivannut edes lyhyitä suvantokohtia kappaleeseen jos toiseenkin. Axiomilla on kuitenkin hetkensä ja yksittäisinä kappaleina tai pienempinä satseina kerrallaan tämä on oikein mainiota kuunneltavaa.

3,5/5