sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Negurâ Bunget - Tâu (2015)

 Jo nimensä puolesta mielenkiintoinen Negurâ Bunget tuli muutama vuosi sitten tutuksi upealla levyllään Om (2006). Se toimikin hyvin johdantona itäeurooppalaisen black metalin pariin, joka oli sekin ennestään tuntematonta aluetta. Mustaa metalliaan progressiivisilla ja itäeurooppalaisilla kansanmusiikkivaikutteilla ja -soittimilla maustava yhtye teki vaikutuksen heti ensikuulemalta. Tuotanto on muutoin jäänyt, ainakin toistaiseksi, hämärän peittoon. Jo vuonna 1994 perustettu romanialainen yhtye julkaisi esikoislevynsä Zîrnindu-să kaksi vuotta perustamisestaan. Toisen levyn Măiastru Sfetnic (2000) uudelleenversionti Măiastru Sfetnic (2010) mukaan luettuna tänä vuonna ilmestynyt Tâu on järjestyksessään seitsemäs.

Levyn avaava kymmenminuuttinen Nametenie alkaa rauhallisella huilun- ja kitaransoitannalla, josta kappale polkaistaan käyntiin yhtyeelle ominaiseen tapaan raskaalla ja rujolla saundilla. Raskaan soitannan ja kevyempien osioiden vaihtelulla kulkeva aloitusraita antaa erittäin lupaavan kuvan tulevasta. Toisena soiva Izbucu Galbenei jatkaa samalla tyylillä tuoden lisäksi mieleen jopa Opethin 2000-luvun taitteen materiaalin. Arcturus-viittauksetkaan eivät ole kaukaa haettuja.

Vastapainoksi on asetettu shamanistisella rummutuksella hypnotisoiva Curgerea Muntelui, joka on kuin norjalaisen viikinkifolk-yhtye Wardrunan romanialainen vastine. Soinnissa on paljon samaa kuin Neguran entisistä jäsenistä koostuvassa Dordeduhissa. Kansanperinteistä meininkiä jatkaa La Hotaru Cu Cinci Culmi. Levyn huippuhetkiin Nametenien kanssa lukeutuva Taram Valhovniscesc on yllättäväkin vauhdikas poljento laahaavamman ja hitaamman materiaalin keskellä ja jälleen kerran mieleen tulee etäisesti Arcturus. Impodobeala Timpuluin intro on kuin kieroutunutta Finntrollia. Itse asiassa Under Bergets Rot levyltä Nifelvind (2010) on ihan käypä vertailukohta. Mahtipontista meininkiä tarjoaa myös upeilla kuoroilla koristeltu Picur Viu Foc. Viimeisenä soiva Schiminiceste päättää levyn hämyisiin tunnelmiin.

Yksityiskohtia ja primitiivistä energiaa huokuva Tâu on oiva jatke yhtyeen diskografiassa. Folk metalin puolella harvinaisempi itäeurooppalainen sointi lisää yhtyeen omaleimaisuutta entisestään. Melodiakulut ovat länsimaittain erikoisia ja myös isossa roolissa olevat huilut antavat oman lisänsä tunnelmanluojana. Tyyli on muutenkin kaukana siitä, mitä black metal on täkäläisittäin. Levy on täynnä juuri oman itsensä Negurâ Bungetin kuuloista ja näköistä materiaalia. Kokonaisuus on upea kahdeksan kappaleen ja 50 minuutin kestoinen äänimaisema, joka ei aivan ensimmäisellä kerralla aukea. Useamman kuuntelun jälkeen tämä kuitenkin vakuuttaa täysin. Ehkä nyt on viimein käytävä läpi yhtyeen loputkin levyt.

4/5