tiistai 14. huhtikuuta 2015

Barren Earth - On Lonely Towers (2015)


Death metalia ja progea taidokkaasti yhdistelevä Barren Earth palaa jälleen kolmannella levyllään On Lonely Towers. Kahdella ensimmäisellä levyllä vokalisoinut Mikko Kotamäki (Swallow the Sun) on vaihtunut färsaarelaiseen Jón Aldáraan (Hamferð). Laulajanvaihdos herätti lähinnä mielenkiintoa, koska aikaisemmat levytykset ovat jäsenten taustoistakin johtuen olleet sidoksissa ainakin Swallow the Suniin ja Amorphikseen. Kotamäki kuulostikin etäisesti oman yhtyeensä ohella myös vielä Amorphiksen Elegyllä murissutta Tomi Koivusaarta, mikä alleviivasi yhtyeen (tausta)vaikutteita.

Levyn avaava folkahtava piano-kitaraintro voisi hyvin toimia jonkun sarjan koukuttavana tunnusmusiikkina. Etäisesti amorphismaista kalevalaista melankoliaa maalaileva instrumentaali saa jatkoa samantyylisestä leadikitaroinnista, jota viljellään kappaleissa Howl ja Frozen Processions Musiikillisesti materiaali on samoilla linjoilla vanhan materiaalin kanssa. Laulaja sen sijaan tuo uusia nyansseja sekä murinapuolelle että puhtaisiin lauluosuuksiin. Hyvä valinta täytyy sanoa. Noin viisiminuuttisten kappaleiden jälkeen biisien kesto nousee heti 7 minuutin yli. A Shapeless Derelict tuo Amorphis-Opeth-soppaan ripauksen My Dying Briden tyylistä doom-laahausta jossa kevyemmät ja rauhallisemmat kohdat saavat potkua korinalaulun sävyttämästä kuolonmetallikitaroinnista. Set Alight jatkaa hyvin samankaltaisilla tunnelmilla.

Levyn puolen välin jälkeen levyn tunnelma alkaa parantua entisestään, kun ennakkoon lohkaistu nimikkokappale lähtee soimaan. Amorphiksen tapaisella introlla alkava kappale kohoaa raskaiden kitaroiden tullessa kuvioihin Barren Earthin itsensä kuuloiseksi teokseksi. Lähes 12 minuutin opus nostataa levyn korkeammalle tasolle. Chaos, The Songs Within naittaa Dan Swanön ainoan levyn Moontowerin sekä Opethin raskaimmat teokset synkkää deathia ja melodioita yhdistäväksi kappaleeksi. Levyn yksi kohokohta on jopa avant-garden suuntaan kallisteleva Sirens of Oblivion, jossa kuullaan jazzahtavaa torvisoitantaa. Se tuo kovasti mieleen Emperor-nokkamiehen Ihsahnin soolotuotannon koukeroisimmat kappaleet. Biisin lopetus on varmasti levyn eeppisintä antia. Viimeisenä kuultava The Vault alkaa norjalaisen Borknagarin kuuloisella folkahtavalla puhtaalla kitaransoitannalla josta hiljalleen noustaan progressiivisuuden korkeimpiin sfääreihin. Paikoitellen Deep Purplen, Jethro Tullin ja jopa Genesiksen sekoitukselta kuulostavat progesooloilut ja akustiset soittimet kuten huilu ja sello muodostat death metal -osioiden kanssa levylle arvokkaan päätöksen.

Viisi vuotta sitten julkaistu Curse of the Red River oli esikoiseksi erittäin upea levy. Devil's Resolve oli sille ihan hyvä jatko-osa. Vaikka erikoisia odotuksia ei tätä levyä kohtaan ollutkaan, se silti lyö molemmat laudalta. Vaikka samat vanhat vaikutteet ja kourallinen uusia ovat jollain tapaa kuultavissa pitkin levyä, seisoo On Lonely Towers enemmän omilla jaloillaan ja on jalostanut doomahtavasta progedeathista oivallisen korvaajan vanhalle kunnon progedeath-Opethille. Voitaneen siis puhua yhtyeen parhaasta albumista, joka antaa ehkä aihetta unohtaa termi supergroup ja antaa kunnia ja huomio ihan vain bändin omalle tuotannolle.

4,5/5