maanantai 27. huhtikuuta 2015

Frosttide - Blood Oath (2015)

EMP.fi
 Vuonna 2009 perustettu jyväskyläläinen demobändinäkin palkittu Frosttide julkaisi alkuvuodesta toisen albuminsa Blood Oath. Melodiseen death metaliinsa black metal- ja folkvaikutteita sekoitteleva yhtye toi mieleen esikoislevyllään Awakening (2013) ainakin sellaiset tunnetut nimet kuten Ensiferum ja Wintersun.

Samantyyppisillä mahtipontisilla tunnelmilla alkaa myös toinen levy. Prologueksi nimetty intro voisi hyvinkin toimia vaikkapa Game of Thronesin tunnarina. Nimikkokappale jatkaa samoista tunnelmista esitellen wintersunmaista melodisen kuolometallin ja orkestraatioiden sekä kuoron voimakasta yhdistelmää. Esikuvat ovat kyllä kuultavissa, mikä käy todella selväksi levyn edetessä.

Kahdeksanminuuttisen Gates of Asylumin jälkeen iskee jo pienimuotoinen ähky. Levy alkaa toistamaan hivenen liikaa itseään ja kierrättää turhankin tuttuja melodioita useaan otteeseen. Rauhallinen instrumentaali Foreshadow katkaisee kierteen kuitenkin mukavasti vasta levyn loppupuolella. Kahden viimeisen kappaleen aikana materiaalin taso nousee reippaasti. Levyn pisin ja eeppisin kappale New Reign ei sinänsä eroa levyn alkupuolen tyylistä, mutta jokin siinä kolahtaa kovemmin. Myös levyn viimeinen kappale asettuu parhaimmistoon. Winds of Winters Call tuo nimensä mukaisesti mieleen talvisen raikkaat tunnelmat. Melodiat ovat todella kaunista ja kuulasta kuunneltavaa.

Omaperäisyys ei ole Frosttiden vahvimpia puolia. Vaikutteista paistaa läpi kotimaisen raskaamman metalin koko kirjo, mutta kyllä se vaan toimii kun sen hyvin tekee. Ja se mikä levyllä toimii on erittäin hyvä toteutus. Soundeissa on potkua ja varsinkin yksittäisinä teoksina kaikki kappaleet edustavat kotimaisen melometallin keskitasoa tasokkaampaa kaartia. Eikä soittotaidosta ainakaan puutetta ole.  Blood Oath tarjoaa varsin miellyttävät kolme varttia eeppistä melodista deathia vakaalla ammattitaidolla toteutettuna. Toiseksi levyksi tämä on kuitenkin jo melko varmaa tavaraa ja kenties seuraava tai sitä seuraava onnistuu jo löytämään Frosttiden oman perimmäisen olemuksen.

3,5/5





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti