torstai 9. huhtikuuta 2015

Carach Angren - This Is No Fairytale (2015)


Alankomaalainen Carach Angren on nimeään lukuun ottamatta itselleni täysin uusi tuttavuus. Useampi vuosi takaperin kuulin joitain kappaleita ohimennen vain tehdäkseni päätelmän että tämä kolmihenkinen black metal -yhtye kuulostaa orkesteritaustoinensa enemmän tai vähemmän Dimmu Borgirilta.

Vastikään julkaistu This Is No Fairytale on järjestyksessään yhtyeen neljäs albumi. Nimensä mukaisesti levy ei tarjoa mitään satuilua paitsi ehkä kauhusellaista. Lyhykäisen intron jälkeen rykäistään helvetillinen näytelmä käyntiin kappaleella There's No Place Like Home. Dimmun lisäksi yhtäläisyyksiä tuntuisi löytyvän kotimaisen Shade Empiren ja kreikkalaisen Septicfleshin kanssa. Paikoitellen mieleen tulee Limbonic Artin jo 18 vuoden takainen eepos In Abhorrence Dementia, varsinkin kappaleesta Dreaming of a Nightmare in Eden, jossa Danny Elfmanin tyylisen soundtrackhenkisen orkestraation päälle on liimattu vain pelkkää örinävokalisaatiota.

Levyltä löytyy kohokohtiakin. Esimerkiksi hienolla melodialla höystetty When Crows Tick on Windows nousee ehdottomasti albumin kirkkaimpaan kärkeen. Kappaleen sanoituksisa löytyy toki huvittavaakin osiota, kun herkän melodian päälle koristaan "No! She is dead! She is dead! Mother is dead! / No! Mama, why? Oh mother,goodbye... / Mommy, why? Oh mother,goodbye...".

Järin omaperäisin asein ei hollannin oma Dummy Burger ole taisteluun lähtenyt. Levy on kauttaaltaan tutun, jo ennalta kuullun oloinen, eikä omaa persoonaa löydy kirveelläkään. Yhtyeen todellisista vaikutteista on paha sanoa mitään, mutta kuuleman perusteella niitä on paljon. Persoonattomuuden lisäksi levyn koko kolmevarttinen on tasapaksua runttausta alusta loppuun. Pari kappaletta tosin piristävät kokonaisuutta. Eikä levy kuitenkaan huono ole. Melodiapuolella on paljon hienoja kohtia ja sinfoninen black metal on harvoin huonoa. Omaperäisyyttä jos olisi enemmän, voisi puhua jo todella hyvästä yhtyeestä. Tällaisenaan materiaali jää helposti monen muun yhtyeen synkkään varjoon.
3/5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti