sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Wormhole - Songs From The Counter Island (2015)

Italialainen goottimetallia soittava yhtye Wormhole on perustettu vuonna 2003. Täyspitkiä julkaisuja on sen jälkeen ilmestynyt kaksi: esikoinen String Theory julkaistiin nelisen vuotta sitten ja viimeisin Songs From The Counter Island viime joulukuussa. Saatekirjeestä ei ylisanoja puutu, kun yhtyeen nimen kuvataan olevan jonkinlainen metafora kontrasteille niin bändin vastakohtia hakevassa ja yhdistelevässä musiikiissa kuin lyriikoissa. Ihan pelkkä genremääritelmäkin olisi toiminut aivan yhtä hyvänä myyntipuheena.


Ensimmäisenä kappaleena kuullaan vetävä Dawn of Deimos, jossa on reilusti 90-lukulaista sekä mies- että naislauletun goottimetallin tuntua. Laulaja Valentina Marvullia lukuunottamatta kappale voisi mennä esimerkiksi Theatre of Tragedyn varhaistuotannosta. Ainakin soundiensa ja yleisen tunnelman puolesta, mutta sävellyksessä itsessään piilee jonkinlainen hiomattomuus, eikä tarjoa samanlaista täsmäiskua kuin vaikkapa mainitun yhtyeen liki klassinen Cassandra. Seuraavissa kappaleissa jatketaan aloituksen viitoittamalla tiellä hieman tyyliään hakevilla kappaleilla Pandora's World ja Lost in the Blue. Jälkimmäinen on selvästi kevyempää materiaalia, mutta ei kuitenkaan tavoita sitä herkkyyttä, mikä ehkä oli tarkoituksena.

Hieman yllättäen The Traveller in Darkness nostaa panoksia hieman korkeammalle. Tässä on jo sitä goottimetallin melankolista tunnetta mukana. Samoin seuraavassa Death Star Nemesiksessä. Mukaansa tempaavan tunnelman sijaan levyllä esitellään enemmän hienoja riffejä ja varsin muhkeaa soundia, mutta peräänkuuluttaisin enemmän tarttuvia melodioita ja jotain mielenkiintoa herättävää koukutusta. Levyn loppupuoli ei sitten oikein tavoita tunnetasolla, vaikka taustamusiiksiksi se nyt ihan kelvollista onkin. Viimeisenä kuullaan lupaavan kuuloinen parin minuutin pianosoitanta Ylla, joka on harmittavan paljon kiinnostavampi kuin puolet levyn materiaalista.

Songs From The Counter Island kestää vain vajaat 40 minuuttia, joten sen äärimmäisestä tasa(paksu)isuudesta ei koidu aivan järjettömiä ongelmia. Vaikka Wormholella potentiaalia onkin, suurin kompastuskivi on juuri se yleinen ja harmittava, ettei levy pääse missään vaiheessa yllättämään kulman takaa. Ei positiivisesti, mutta ei toisaalta negatiivisestikaan. Paria kappaletta lukuunottamatta levyn materiaali on hyvin tasaista massaa. Tuotantopuoli on kuitenkin kunnossa, ja ilman sitä tämä tuskin ansaitsisi pyöreää kolmosta arvosanakseen. Toivon mukaan tulevaisuudessa yhtye osaa tehdä hieman tarttuvampia kappaleita ja lisätä jonkinlaista dramatiikkaa vaikka kertosäkeihinsä.

3/5