tiistai 21. huhtikuuta 2015

Shining - IX – Everyone, Everything, Everywhere, Ends (2015)

Shining kuuluu niihin yhtyeisiin, joista on kuullut enemmän kuin on ehtinyt kuuntelemaan. Soppaa hämmentää myös norjalainen samanniminen avant-garde-orkesteri. Tähän Ruotsin masennusmetalliyhtyeeseen on pitänyt jo pidemmän aikaa tutustua syvemmin. Pirteästi nimetty IX: Everyone, Everything, Everywhere, Ends on yhtyeen kymmenes opus ja itselleni ensimmäinen tarkempi katsaus tähän Niklas Kvarforthin luotsaamaan yhtyeeseen.

Koska aiemmasta materiaalista ei juuri ollut mielikuvaa, neliminuuttisen intron aikana iskee kevyt hämmennys. Den Påtvingade Tvåsamhetenin kitaramelodiat tuovat etäisesti mieleen Devin Townsendin. Lyhyen johdannon jälkeen kappale Vilja & Dröm iskeytyy kuuloelimiin kuin vasara naulan kantaan. Hieman Satyriconin tai DHG:n tyylinen kitarankirskunta ja riffittely toimii erinomaisesti. Ja kun päälle lisätään ripaus Aldrahnia tai jopa Attila Csiharia muistuttavia ulinavokaaleja on herkullinen soppa valmis. Framtidsutsikter aloittaa puolestaan laahaavalla puhtaalla kitaralla. Itsemurhaballadissa on aika kelmeä tunnelma, kiitos kevyen osaston ja vokalistin ulosannin erikoiselle yhdistymiselle. Sekä toki välissä soiville sirkkelikitaroille.
Kenties levyn paras riffi, miltei Mastodonmainen sellainen, löytyy kappaleesta Människotankens Vägglösa Rum alusta. Levy tuntuukin paranevan loppua kohden. Parhaaksi kappaleeksi nousee ehdottomasti miltei paikallaan junnaava ja viimeistä minuuttiaan lukuunottamassa särökitaraton Inga Broar Kvar Att Bränna, jossa on aivan pirun kova, miltei ahdistava tunnelma. Sellaisia toivoisi kuulevan enemmänkin. Levyn päätös kulkee samoja synkeitä polkuja. Besök Från I(ho)nomin kahdeksan hypnoottisen minuutin jälkeen Shining jää hohtamaan korvien väliin.

Ensimmäisen kuuntelun perusteella IX kuulostaa rosoiselta, vaikeasti lähestyttävältä ja kummalliselta tekotaiteelliselta roskalta. Muutaman toiston jälkeen karkean kuoren alta kuitenkin paljastuu persoonallinen yhtye, jolla on oma synkeä sanomansa. Vaikka yhtäläisyyksiä löytyy moneen suuntaan, seisoo Shining silti omilla jaloillaan. Kuuden kappaleen kokonaisuus tuntuu kuluvan liiankin nopeasti, mutta se houkuttelee myös kuuntelemaan levyn vielä pari kertaa uudestaan. Eikä ihme - IX – Everyone, Everything, Everywhere, Ends on omaperäinen ja koukuttava albumi, josta löytyy varmasti uusia puolia useammankin kuuntelun jälkeen.


4/5