Kanseil - Doin Earde (2015)

Suurin osa tietämistäni folk metal -yhtyeistä on kotoisin pohjoismaista tai Keski-Euroopasta, jotka sopivatkin erinomaisesti kansanmusiikkihenkisen metelöinnin maaperäksi. Viinin, pizzan ja pastan luvatusta maasta Italiasta sopisi kuulla välimerellisempiä historiaa kunnioittavia soundeja, vaan genrelle hyvin tyypillisesti säkkipillein ja kantelein on sotaan lähtenyt Kanseil esikoislevynsä Doin Earden kanssa.

Levyn avaus Lo Spirito Della Notte onkin suhteellisen positiivinen yllätys. Puhtaan kitarasoitannan sävyttämä intro muistuttaa hieman Bathoryn tyylistä kaihoisampaa ja tunteellisempaa soitantoa. Ciada Delámisin metallisempi anti tuo kuitenkin enemmän mieleen Korpiklaanin tyylisen pirteähkön juomalaulurallatuksen. Varsinkin taustalla soiva säkkipillikuvio ja vokalistin puhdas laulu ovat syynä tällaiseen mielleyhtymään. Nimikkokappale venyttää säkkipillien ja huilutusten maustamaa tunnelmointia seitsemään minuuttiin, mutta ei kestostaan huolimatta ole mikään eeppisyyden huipentuma, vaan pikemminkin pidennetty juomaralli.

Otsikkonsa puolesta suurta huvitusta aiheuttava Panevin lukeutuu levyn tarttuvimpiin kappaleisiin menevine melodioineen, mutta pariminuuttisen kitaravetoisen tunnelmavälisoiton Ais Un Snean jälkeen materiaali ei tunnu oikein kehittyvän suuntaan eikä toiseen, vaikka sinänsä miellyttävää kuunneltavaa onkin. Levyn loppupuolella tarjoillaan yksi hienoimmista kappaleista Tzimbar Bint, jollaisia olisi toivonut olevan useampia. Melankolinen pillinsoitto ja säkkipillien pihinä on kuin ilmettyä Korpiklaania. Kitarasoitto La Sera on myös hieno kappale, jonka melodiakulku tuo kovasti mieleen Falkenbachin ...The Ardent Awaited Landin tai Thyrfingin Eldfardin. Levyn päättävä kymmenminuuttinen Vajont onnistuu myös saavuttamaan eeppiset mittasuhteet ja toivomaan, että levy olisi sisältänyt juuri tällaisia helmiä reilusti enemmän.

Muutamia mukavia koukutuksia ja varsinkin loppupuolta lukuunottamatta Doin Earde on tasapaksu ja yllätyksetön kokonaisuus. Soundissa ei ole valittamista eikä ulkoasussakaan löydy vikoja. Kappalemateriaali vaan on hivenen verran tekemällä tehdyn oloista ja havaittavissa olevaan potentiaaliin nähden yhtye on mennyt sieltä missä aita on matalammalla. Kovinkaan voimakkaaksi ei soitto ylly, vaan tyytyy laahaamaan tasaisilla nurmimailla vailla sen suurempaa tavoitetta nostattaa tunnelmaa mahtipontiseksi ja eeppiseksi. Doin Earde on kuitenkin kuuntelemisen arvoinen tapaus ja varsinkin Korpiklaanin ystäville sekä folkmetallin suurkuluttajille se voi tarjota mukavaa vaihtelua.

3/5

Orden Ogan - Ravenhead (2015)

CD 15,99€ / EMP.fi

Vaikka en power metalin suurkuluttaja en ole koskaan ollutkaan, useampikin nimi ja jopa jonkinlainen tarkempi käsitys yhtyeiden tyylistä on jotakuinkin hallussa. Saksalainen jo viidenteen levyynsä ennättänyt nimihirviö Orden Ogan ei kuitenkaan ole jäänyt mieleen, erikoisesta nimestään huolimatta. Edellisestä levystä To The End on kulunut kolmisen vuotta ja tänä vuonna julkaistiin uusin kiekko Ravenhead.

Yhtyettä nimikoiva instrumentaali-intro Orden Ogan on melko perinteinen kyseisen genren avausraita. Mahtipontista orkestraatiota Zimmerin ja Shoren väliltä, viitaten kuitenkin enemmän fantasiakuvaston suuntaan. Levyn nimikkoteos esitteleekin muhkeita kitarariffejä yhdistettynä voimakkaisiin mieskuorokertosäkeisiin ja kirsikkana kakun päälle isketään introkappaleen teema vielä uudestaan kehiin. Seuraava F.E.V.E.R. on vähemmän eeppistä materiaalia, mutta todella voimakas kertosäkeeseen ja progemetallimaisiin kitarointeihin nojaava kappale on herkullista kuunneltavaa.

Ravenheadin ensimmäinen kymmenminuuttinen on todellista korvanruokaa. Harmillisesti kappaleet alkavat alun jälkeen kiertämään kehää, eikä tarjottavaa sitten enempää olekaan. Muhkealla kitaratykityksellä polkeva The Lake tai Evil Lies In Every Man eivät suinkaan huonoja kappaleita ole, mutta samasta puusta kierrätettyä uusiotavaraa kuitenkin. Mahtipontisuus on se asia, jossa Orden Ogan on omilla aluevesillään. Turisakselta kuulostavalla kertosäkeellä höystetty Here at the End of the World on levyn puolen välin ehdottomasti kantavin voimaralli. Nopealla tempolla kulkeva Deaf Among the Blind on myös toimiva kappale. Pakollisen hiturin virkaa pitävä A Reason To Give on runsaammista folk-elementeistään huolimatta hiukan väkinäisen oloinen teos. Samoin parin minuutin instrumentaalinen voimametallitunnelmointi In Grief and Chains. Levyn viimeistelevä balladinomainen Too Soon sen sijaan on tervetullut hitaamman puolen edustaja ja päätöskappaleeksi toimiva valinta.

Mahtavan alkuhuipennuksen antava Ravenhead on ideoiden toistostaan huolimatta kelpo levy. Jos Ravenheadin ja F.E.V.E.R.in kaltaisia teoksia olisi ollut enemmän, voisi tässä olla erinomainen power metal -eepos ja malliesimerkki genren huipputeoksista. Musiikillinen resepti on silti yhtyeellä hyvin hallussa. Sinfoniaa löytyy, mutta ei kuitenkaan niin paljon että tätä voisi suoranaisesti sinfoniametalliksi kutsua. Sama juttu etäisesti progeilevien kitarariffien tai hillityn mahtipontisen fantasiatematiikan kanssa. Kaikkea siis löytyy upeasti sommiteltuna, mutta sävellykset itse ovat sen verran tasaista ja ennakoitavaa kamaa, ettei tätä ihan mestariteoksena voi pitää. Kaikesta vajavaisuudestaan huolimatta erinomaisesti tuotettua ja soitannollisesti hallittua voimametallia, joka miellyttää aivan tarpeeksi koko kolmen vartin kestonsa ajan.

3,5/5

CD 15,99€ / EMP.fi

Alkaloid - The Malkuth Grimoire (2015)

CD (Digipak) 15,99€ / EMP.fi

Joskus tulee vastaan sellaisia yhtyeitä ja albumeita, joiden pelkkä nimi tai otsikko riittää herättämään tarvittavan määrän mielenkiintoa sisältöön itseensä tutustumiseen. Näin kävi viime vuonna perustetun saksalaisen progemetalliyhtyeen Alkaloidin kanssa, jonka esikoislevy The Malkuth Grimoire julkaistiin keväällä.

Levyllä on mittaa peräti 73 minuuttia ja sisältö on alusta alkaen erittäin mielenkiintoista tavaraa. Carbon Phrases esittelee sävel- ja tahtilajin vaihtoa vähän samaan sävyyn kuin Leprous, Porcupine Tree tai Karnivool, mutta kaikkein erikoisin mielleyhtymä kallistuu The Policen suuntaan. Vaikutteita tuntuu olevan niin monesta suunnasta, että on melkein turhaa sen enempiä niitä luetella. Mainittakoon kuitenkin metallipuolelta tulevat mielleyhtymät, joista tärkeimmät ovat death metalin osalta Opeth ja mustemman sekä rosoisemman ilmeen puolesta Negurá Bunget.

Kappaleet ovat todella tiukkaa tavaraa kaikkine vaikutteineen ja progekoukkuineen. Cthulhun raskas kitarariffi muistuttaa aika paljon 2000-luvun My Dying Bridea kun taas vauhdikkaampi Alter Magnitudes on kuin Insomniumin ja Arcturuksen taidokas ristisiitos. Hitaammalla ja rauhallisemmalla tunnelmoinnilla alkava Orgonism sopisi melkein Stingin itsensä laulamaksi. Steven Wilsonin tuotannostakin löytyy samankaltaisuuksia. Vokalisti Moreonin laulusuoritukset ovatkin kehujen arvoiset, kun herralta taittuu niin murina, örinä kuin puhdas laulukin. Mielenkiintoisin tyyli on silti Tom G. Warrioria vähän muistuttava matala raspiääni, joka tuo oman erikoisen lisävivahteensa muutenkin niin omalaatuiseen musisointiin.

Levyn puolessa välissä kuullaan yhteensä noin vartin kattava neliosainen Dyson Sphere. Ensimmäinen osa Mining The Oorth Cloud muistuttaa kaikessa hämärässä mahtipontisuudessaan Devin Townsendin tuotantoa. Eikä ne kolme viimeistäkään osaa siitä paljoa eroa. Nimikkokappale tarjoilee murjovia riffejä ja raakaa murinointia sekä kosmisen loppuinstrumentoinnin. Levyn ainut kokonaan instrumentaalinen välisoitto C-Value Enigma on kuin Manowarin joistain teoksista napattu kitarasooloilu, joka jää vähän irralliseksi otokseksi. Viimeisenä teoksena kuullaan erittäin tukeva ja voimakas yli kaksitoistaminuuttinen Funeral For a Continent, joka antaa aloituskappaleen veroisen värikkään ja vivahteikkaan päätöksen albumille. Viimeinen neliminuuttinen on todellista herkkua korville.

The Malkuth Grimoire on oudon kuuloinen paketti, mutta kierolla tavalla se outous on todella viehättävää kuunneltavaa. Monin paikoin tutunkuuloiset soundit ja sävelkulut on puristettu aivan omaan muottiinsa ja jälki kuulostaa kaikesta tuttuudestaan huolimatta uudelta ja tuoreelta. Varsinkin kun kokonaisuutta ajattelee debyyttinä, on miltei hämmästyttävää, miten hioutuneen ja omaperäisen soundin ja tyylin Alkaloid on saanut aikaiseksi. Tämä pistää seuraavalle levylle tolkuttoman ja kohtuuttoman korkeat odotukset, mutta näin tiukan esikoisen jälkeen on vaikea kuvitella, ettei se lunastaisi kaikkia odotteita. Kenties se ylittääkin ne. Tämä albumi on joka tapauksessa yksi vuoden ehdottomasti mielenkiintoisimpia tuttavuuksia ja huikeimpia debyyttialbumeita.

4,5/5

CD (Digipak) 15,99€ / EMP.fi

 

On vacation (29.06.-04.07.)

Murska-arviot hiljentyy ja antautuu hyttysten syötäväksi maanantaista 29.6 lauantaihin 4.7. Tauon jälkeen arvioissa muun muassa Cradle of Filth, Saor, Orden Ogan, Blind Guardian, Desolate Shrine ja Kontinuum.

Hyvää kesä-heinäkuun taitetta kaikille tasapuolisesti!

Tässä vuoden tähän asti parhaat 15 levyä.

Björk - Vulnicura

Shape of Despair - Monotony Fields

Dödheimsgard - A Umbra Omega

Enslaved - In Times

A Swarm of the Sun - The Rifts

Leprous - The Congregation

Paradise Lost - The Plague Within

Arcturus - Arcturian

Thurisaz - The Pulse of Mourning

Arcane - Known - Learned

Faith No More - Sol Invictus

The Gentle Storm - The Diary

Nightland - Obsession

Whorion - The Reign of the 7th Sector

Amestigon - Thier

Lomakappaleeksi valikoitui Panteran Psycho Holiday.