Children of Bodom - I Worship Chaos (2015)

CD 15,99€ / EMP.fi

Se oli kova juttu, kun Espoon lahja melodisen death metalin maailmankartalle, Children of Bodom, julkaisi debyyttinsä Something Wild vuonna 1997. Melodisesta svenskadödöstä vaikutteensa saanut yhtye kolahti juuri Hypocrisyyn ja In Flamesiin tutustuneeseen teiniin kuin leka tiiliseinään. Terävin kärki tuosta esikoisjulkaisusta on jo ajan kanssa hioutunut pois, mutta vuoden 1999 Hatebreeder on edelleenkin upea kokonaisuus ja ehdottomasti se kovin CoB-julkaisu koskaan. Sen jälkeen levykokonaisuudet ovat enemmän ja vähemmän painineet tasapaksun materiaalin ja muutaman kovan irtohitin kanssa. Pari edellistä julkaisua Relentless Reckless Forever (2011) ja Halo of Blood (2013) eivät juuri innostaneet, joten en turhia odotteita asettanut tätä yhdeksättäkään I Worship Chaos-nimeä kantavaa albumia kohtaan.

Bodomin miehistö on pysynyt alusta alkaen vakiona, mitä nyt Laihon millintarkkaa ja äärinopeaa leadisooloilua on ollut komppaamassa jopa kaksi rytmikitaristia kautta aikain. Viimeisin kompittaja Roope Latvala jättäytyi pestistään vuoden alkupuolella ja näin ollen I Worship Chaos on ensimmäinen Bodom-julkaisu, jossa soittaa vain neljä muusikkoa. Kaikki siis ihka alkuperäisiä jäseniä.

Levyn aloituskappaleiden, I Hurt sekä My Bodom (I am the Only One), kanssa tuntuukin vähän siltä, että yhtye on päässyt takaisin bodomisminsa ytimeen ja alkulähteille. Periaatteessa kappaleissa ei ole mitään uutta auringon alla, mutta jonkinlaista voimakkuutta on potkuun saatu. Ensimmäisenä julkaistu single Morrigan maistuu ihan kymmenen vuoden takaisille Bodom-hiteille sekä hyvässä että pahassa. Onhan tämä jo kuultu, mutta siitä huolimatta se toimii ja ajaa asiansa.

Vauhtia ei voi väittää tältäkään levyltä puuttuvan. Ei ole kuitenkaan mikään yllätys, että reilusti muita biisejä hitaampi, hieman Hypocrisyn tyylinen viipyilevä runttaus Prayer For The Afflicted on levyn parhaimpia kappaleita. Hitureita on yllytty tekemään melkein liukuhihnalla, kun levyn loppupuolella soiva All For Nothing jatkaa soittajien sormia ja lihaksia säästävällä tempolla. Prayeriin verrattuna tämä on kuitenkin jo melkein balladitasoa. Tehoa löytyy nopeammistakin kappaleista. Nimikkobiisi, Suicide Bomber sekä päätöskappale Widdershins sisältävät maittavia melodioita sekä potkivaa riffityöskentelyä.

I Worship Chaos on yllättäen melko hyvä levy, jossa pitkästä aikaa levykokonaisuus tuntuu suhteellisen eheältä ja yksittäisiä irtosivalluksia on paljon vaikeampi lähteä erittelemään. Vaikka mukana onkin muutamien edellisten levyjen kaltaista tasaisuutta, on Bodomissa silti huomattavissa jonkinlaisia muutoksen tuulia. Hassua sinänsä, että vaikka maailman parhaimpiin kautta nopeimpiin kitaristeihin lukeutuva Laiho vastaa yksin koko levyn kitaroinneista, on kaikenmaailman soolopornoilun määrä aikaisempiin levyihin nähden paljon maltillisempaa. Ja hyvä niin. Tällä hivenen pelkistetymmällä ja enemmän potkiviin riffeihin nojaavalla linjalla jos jatketaan, voi virtuoosimaisen soitannan takaa paljastua vieläkin tiukempia levykokonaisuuksia. Kyllä tämä I Worhip Chaos on parasta Bodomia pitkään aikaan.

3,5/5

CD 15,99€ / EMP.fi

Diablo - Silvër Horizon (2015)

CD 15,99€ / EMP.fi

Kaksikymmentä vuotta sitten perustettu melodista deathia sekä thrash metalia sekoitteleva Diablo julkaisi edellisen levynsä Icarosin vuonna 2008. Kuudetta levyä saatiinkin odotella ajan kanssa ja seitsemän vuotta siinä sitten lopulta kesti, että tämä uutukainen Silvër Horizon näki päivänvalonsa.

Muistelisin, että alkujaan tutustuin yhtyeeseen ennen ensimmäistä virallista julkaisua, kun nimi oli vielä Diablo Brothers. Muuta muistikuvaa siitä ei sitten olekaan, mutta nimi jäi jo silloin mieleen. Ensimmäinen levy Elegance in Black teki jo jonkinlaisen vaikutuksen, mutta kolmas albumi ja oma suosikkini Eternium niin sanotusti räjäytti pankin. Ja olihan se single Read My Scars julkaisuvuotensa kovimpia hittejä. Viimeisimmät levyt Mimic47 ja Icaros luonnollisesti olivat lähes yhtä tykkejä kuin oma suosikkini Diablon diskografiasta.

Levyn aloittaa tiukka kolmikko The Call, Isolation sekä The Serpent Holder, jotka tarjoavat melko perinteiset Diablot. Tyylillisesti kuljetaan jossain Panteran ja Insomniumin välimaastossa Rainerin vokalisaation edustaessa keskivertoa melodeath-yhtyettä personallisempaa karjumisen sekä puhtaan laulun sekaista ulosantia. Melodiapuoli on ehtaa melankolian täyteistä Suomea ja riffittely sekä kompittelu ovat raskasta metallia sen teknisemmästä laidasta. Ote ei hellitä tiukan aloituksen jälkeen, vaan alkulämmittelyn jälkeen heitetään kuulohermoille lisää löylyä ja entistä kovempia kappaleita. Into The Void ja Illuminati ovat vieläkin tarttuvampia ja tykimpiä death/thrash-sivalluksia suoraan luihin ja ytimiin. Jälkimmäiseen on mahdutettu miltei elokuvamaisia syntikkapitoisia tunnelmaosioitakin.

Kun puolet kymmenestä biisistä on kuunneltu läpi, voisi odottaa jo jonkinlaista laantumista, mutta sen sijaan tarjoillaankin lisää yllätyksiä. Prince of the Machinen alkuliideissä on samaa sointia kuin Viikatteella konsanaan. Yhtäläisyydet maamme parhaaseen rautalanka(metalli)yhtyeeseen jäävätkin siihen. Hieman rauhallisemman kappaleen jälkeen on hyvä pitää kontrasteista huolta vauhdikkaammalla nimikkokappaleella, josta löytyy rautaista otetta ja potkua. Silvër Horizon on täynnä kovia biisejä, mutta parhaan kappaleen tittelistä ei tarvinnut epäröidä. Sävyiltään synkkä Savage, noin kuuden ja puolen minuutin tykitys, on kuin levyn parhaimmat puolet tiivistettynä yhteen kappaleeseen. Toinen huippukappale on Corium Black, joka sisältää levyn upeimmat riffit. Päätöksenä soiva Voyage To Eternity ei myöskään jätä kylmäksi.


Silvër Horizonilla on kestoa reilut 50 minuuttia ja sisältö on alusta loppuun täyttä terästä. Varovaisten ennakko-odotusten ja ensimmäisten kuunteluiden jälkeen levystä kuitenkin kuoriutuu vaihteleva ja voimakas kokonaisuus, jossa oma tyyli on tavallaan viety äärimmilleen. Toisaalta samaa vanhaa ja tuttua Diabloahan tämä on, mutta kieltämättä muutaman kuuntelun perusteella alkaa vaikuttamaan siltä, että Silvër Horizon voi olla jopa Eterniumia tiiviimpi ja tykimpi kokonaisuus. Todella upea levy siis ja kuuluu vähintäänkin Diablo-levytyksien kärkikaksikkoon.

4/5 

  CD 15,99€ / EMP.fi

Turmion Kätilöt - Diskovibrator (2015)

Reilut kymmenen vuotta sitten, juuri kun olin saanut itseni sivistettyä ulkomaisten industrial metalin sen hetken kuumimmilla nimikkeillä Rammsteinilla, Oomph!:lla,  The Kovenantilla, Deathstarsilla,  Painilla sun muilla ihmetyksillä, saapui Turmion Kätilöt Hoitovirheineen, Teurastajineen ja Naaraineen tietoisuuteeni. Humorististen ja suorastaan hykerryttävien otsikoiden sekä lyriikoiden takaa paljastui yllättävänkin vakavasti otettava tehdasmetalliyhtye. Edellinen albumi Technodictator julkaistiin pari vuotta sitten. Nyt on vuorossa vähintäänkin yhtä iskevästi nimetty kuudes albumi Diskovibrator.

90-luvun rakkaan eurodancen estetiikkaa ja rouheita kitarajunttauksia isketään tiskiin samantien tarttuvassa kappaleessa Kirottujen Karnevaalit. Eikä meininki siitä suinkaan huonone. Yleensä lyriikoihin ei tule kiinnitettyä niin paljon huomiota, mutta jokin Turmion Kätilöiden kierossa ja sysimustassa huumorissa kiehtoo. Aina Arki on musiikillisesti tehokas kappale, mutta kertosäkeen punchline "jättäkää naisemme rauhaa / lypsäkää omat lehmänne / postimyynnistä voit tilata naisen / tumman ja riettaan muukalaisen" on melko naseva ja ennen kaikkea helkkarin hauska.

Yhtyeen resepti ja kaava on hyvin yksinkertainen ja sitäkin toimivampi. Saatanan raskasta, välillä helvetin nopeaakin runttausta ja junttausta kaikkine konesäksätyksineen ja jumputuksineen ja sitten pirun tehokas ja tarttuva kertosäkeen rallatus. Vaikka biisimateriaali onkin melko tasaisen laadukasta, varmaa ja voimakasta, ensimmäisillä kuunteluilla jokaisesta kappalesta löytää aina jotain edellistä toimivampaa. Ihan vain muutaman tehokkaan tykityksen mainitakseni voisin ylistää levyn parhaimmistoon kuuluvia, eli niitä tarttuvimpia kappaleita. Sinä Saatana ja Vastanaineet ovat sellaisia voimaralleja, että voisi loputtomalla replaylla kuunnella muutaman päivänkin putkeen. Onpa Ranteet Auki myös aika erikoinen vedos, jossa omin sanankääntein vähän lainaillaan vanhaa hittiä Meksikon Pikajunaa. Lataa ja Varmista on myös potkiva biisi, mutta lyriikanpätkä kiteyttää yhteen säkeeseen varmasti monia, varsinkin litukan ylihinnoiteltua Pulled Porkia ostaneita, puhuttelevan asian: "nyhtöpossulla on tyyli jäädä aina jotenkin hampaankoloon".

Levyn loppupuolella onkin sitten todellinen yllätysbiisi. Sinulle lähentelee lyyrisesti jo herkän, kauniin ja vakavasti otettavan tunnusmerkkejä tuoden mieleen, ainakin mahtipontisen kertosäkeensä aikana, hieman vastaavanlaiset Rammsteinin kappaleet Ohne Dich tai Nebel, sillä erotuksella tosin, että tämä on kuin tekninen industrial death metal-versio jommasta kummasta. Joka tapauksessa tämä herkistely olisi ollut ylivoimainen lopetuskappale tälle levylle, mutta sen sijaan saammekin nukahtaa lähes kahdeksan minuutin kummajaiseen, edellisen levyn ykkösosaa jatkavaan To Be Continued: Act 2. Voihan silläkin industrialjumputushämistelyllä olla jokin merkitys, mutta melko hämäräksi jää sen tarkoitusperät.

Diskovibrator ei juuri uudista Turmion Kätilöitä suuntaan eikä toiseen, mutta totuttuun tapaan tarjoaa koko levyllisen pirun tarttuvia ja lyriikoiltaan hauskoja kuuntelukokemuksia. Tokihan levykokonaisuus tuntuu aikaisempia tiiviimmältä ja vahvemmalta, siinä on siis kehitytty ja paljon. Levyn tavallaan yksinkertaiset kappaleet ihme kyllä uppoavat joka kuuntelulla edellistä kertaa paremmin. Diskovibrator tarjoilee 35 minuuttia valkealla moottoriöljyllä rasvattua puhdasta terästä, joka pistää isommankin lihakasan värisemään rytmiensä mukana. Viimeisen kappaleen voi unohtaa kokonaan tai ajatella sitä jonkinlaisena bonuskappaleena jonka voi hyvin omatunnoin feidata.

4/5

Stargazery - Stars Aligned (2015)

CD 15,99€ / EMP.fi

On erittäin loogista kuunnella ja arvostella osittain samojen jannujen levyt epäkronologisessa järjestyksessä. Juuri arviomyllyssäni ollut Burning Point on Pete Ahosen pitkäikäisin projekti, joka julkaisi kuudennen levynsä kesäkuussa. Sivuprojektina syntynyt heavy metal-yhtye Stargazery sen sijaan julkaisi toisen levynsä Stars Aligned jo alkuvuodesta. Ahosen lisäksi myös rumpali Jussi Ontero toimii molemmissa yhtyeissä ja basisti Jukka Jokikokko oli vielä viime vuoteen saakka Burning Pointin riveissä.

Levy alkaa perinteisen melodisen heavy metalin melko ennakoitavissa tunnelmissa. Voodoo on ihan okei hitinomainen biisi, joka varmaan tyylisuunnan suurkuluttajalle tarjoaa elämyksen. Itseäni materiaali ei juuri sytytä, vaikka ei se missään nimessä huonoa ole. Ammattitaitolla ja antaumuksella toteutettu hevi viihdyttää ja miellyttää. Alkupuolen kappaleissa on kuitenkin hittipotentiaalia reilulla kädellä. Missed the Train To Paradise sekä Absolution ovat menevien kertsiensä kanssa potkivia kappaleita. Levyn ykköshitteihin lukeutuu ehdottomasti levyn pisin, vähän yli viisiminuuttinen Invisible. Tukevalla riffittelyllä kulkevan kappaleen upeinta korvanruokaa on vajaan minuutin mittainen syna- sekä kitarasoolon kombinaatio. Varsinkin se syntikkaosio on erittäin mukavaa kuunneltavaa.

Albumin loppupuolelta löytyy muutama kliseisen oloinen heavy metal tai rock-kappale, joista Hiding tuo ainakin etäisesti mieleen takavuosien radiohitin Summer of Loven. Academy of Love sekä Painted into a Corner ovat myös hieman korneja hevikierrätyksiä. Toimivat kuitenkin tässä kontekstissa kyllin hyvin. Folk ja progeosaston koristeita on myös saatu mukaan kappaleisiin Dim The Halo ja Warrior's Inn, joista jälkimmäinen on albumin hienoimpia ja tunnelmallisimpia kappaleita. Levyn päättää melko rohkeasti valittu lainakappale Dark Lady, jonka alunperin esitti Cher vuonna 1974. Ja ihan vaan varmistaakseen kappaleen jumiutumisen parin viikon korvamadoksi, löytyy bonuskappaleena coverin cover Lea Lavenin esityksestä, joka siis tunnetaan suomennettuna nimeltä Tumma Nainen. 

Stars Alignedilla on kestoa vähän yli 50 minuuttia, jonka mielellään muutaman kerran luukuttaa. Siitä on paha mennä sanomaan moitteita, mutta toisaalta melko tasaisesti soljuva kokonaisuus ei juurikaan pääse yllättämään. Kokonaisuus kuitenkin toimii, kun ei siitä mitään häiritsevää löydy. Mikäli melodinen heavy kiinnostaa ylettömän paljon, niin tässä on varma ja vakaa lisuke kokoelmiin. Muussa tapauksessa tämä menettelee ja toimii taustamusiikkina varsin kelvollisesti.

3/5

CD 15,99€ / EMP.fi