perjantai 14. elokuuta 2015

Fjorsvartnir - Mzoraxc' Forbandelse (2015)

Tanskalaisen yhden naisen black metal-yhtyeen Myrkurin esikoista odotellessa on hyvä ottaa tarkastelun alle niin ikään tanskalainen yhden miehen black metal-yhtye Fjorsvartnir. Vuonna 2007 perustettu projekti julkaisi tänä vuonna toisen täyspitkän albuminsa Mzoraxc' Forbandelse.

Levyn kansikuva enteilee kovasti viikinkiaiheista black metalia, minkä voisi päätellä myös yhtyeen nimestä. Aiheidensa puolesta se onkin juuri sitä itseään. Musiikillisesti yhtye edustaa kuitenkin enemmän pohjoismaisen ja nimenomaan norjalaisen melodisen black metalin kultaista 90-luvun puoliväliä. Ancient-viitteitä kuulee harvemmin lausuttavan, mutta koska itselleni se on yksi merkittävimmistä ensimmäisistä kuuntelemistani bm-yhtyeistä, vertailen siihen mielelläni jos tarve vaatii. Paljon onkin yhdistäviä tekijöitä tuon mustan metallin pioneerin ensimmäisen levykolmikon Svartalvheim (94), Trolltaar EP (95) ja The Cainian Chronicles (97) kanssa. Soundit vastaavat kahta ensimmäistä ja melodiat kahta jälkimmäistä.

Reilun kolmen vartin mittainen albumi käynnistyy moonsorrowmaisissa tunnelmissa: puhdas kitarasoitanta matalan syntikkaäänen jylistessä taustalla. Ravneskrig og Ulvehyl on ihan mallikelpoinen vanhaa bläkkiä kierrättävä teos. Samaa sarjaa jatkavat seuraavatkin kappaleet. Välissä soi tunnelmallinen lyhyempi instrumentaali Riget, josta jatketaan samanlaisella kappalejatkumolla. Kolme 6-8 minuuttista black metal-eeposta ja perään pariminuuttinen instrumentaali. Kitarat soivat sopivan suttuisella ja vanhahtavalla soundilla, joka ainakin minuun puree. Syntikoitakin on jonkun verran mukana, mutta ne jäävät miellyttävästi taustalle.

Mzoraxc' Forbandelse ei ehkä keksi mustaa sirkkeliä uudestaan, mutta kierrättää vanhat vaikutteet ihan kelvolliseen kuosiin. Kokonaisuus on melko tasainen ja yllätyksetön, eikä yksittäisistä kappaleista erikseen keksi kummempaa sanottavaa. Ei tätä silti huonoksi voi haukkua, koska tunnelma on ihan tarpeeksi hyvä viihdyttääkseen. Moni on tämän paremmin tehnyt, mutta aina on tilaa yhdelle uudelle projektille, joka osaa asiansa ja saa todella tehtyä kovasti ysäritunnelmaisen black metal-kiekon. Jos ysikytluvun melodinen black metal maistuu, kannattaa tutustua tähän tunnelmalliseen albumiin.

3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti