torstai 12. marraskuuta 2015

TimeKillers - Dead City Dreams (2015)

Keminmaalainen vuonna 2008 perustettu TimeKillers tappaa aikaa soittamalla punkkia. Itselläni oli viimeksi kova punkvaihde päällä, kun Green Day, Offspring sekä Bad Religion julkaisivat listoilla menestyneet mainstream punk-albuminsa vuonna 1994. Noin parikymmentä vuotta onkin mennyt suhteellisen vähällä, lähes olemattomalla, punkin kuuntelulla, joten TimeKillersin debyyttilevy Dead City Dreams toimii hyvänä punk-muistojen virkistäjänä.

Levyn avaa vauhdikas, hyvin suoraviivainen ja perinteinen neljän soinnun poppipunkkiralli Mirage, josta melkein samoilla tahdeilla ja soundinkäänteillä jatkaa Friday The 13th. Hieman uutta näkokulmaa tulee kappaleessa Don't Let Me Sleep, jonka alkupuoli rullaa hitaammin ja viimeinen kolmannes rykäistään hieman nopeammalla tempolla sooloineen, kertseineen ja kaikkineen. Ensimmäinen kunnon osuma tulee voimakkaasta ja voimakkaasti nimetystä biisistä Devil, jonka vajaaseen kolmeen minuuttiin on mahdutettu loistavaa riffittelyä ja sooloilua. Jälki on kuin sekoitus Bad Religionia ja Queens of the Stone Agea.

Yksittäisinä kappaleina kelvolliset I Will Rise, The City ja Good Times tuntuvat levyn puolen välin tietämillä jo melko puuduttavalta itsensä toistamiselta, vaikka myönnettävä on, että hyviä punkviboja on varsinkin The Cityssa. Happy Peoplen balladimainen intro tuo kaivattua vaihtelua kuulostaen jonkun 90-luvun brittirokkiyhtyeen hitiltä. Levyn lopulla tykitetään aikaisemmista kappaleista tutulla kaavalla kappaleissa I Love You (And I Want To Kill Myself) ja Give It Up. Meneviä ralleja kumpainenkin ja päätöskappaleen vauhdikas soolo-osio on todella upea.

En tiedä maistuisiko Dead City Dreams paremmin, jos olisin genren vannoutuneempi fanaatikko. Albumilla ei ainakaan ole lisättävää kolmen soinnun genreen, mutta homma hoidetaan silti kotiin mallikkaasti. Laulajaa pitää myös kehaista loistavasta suorituksestaan. Materiaali on, kuten arvata saattaa, tasaista kuin mikä, mutta niinhän ne parikymmentä vuotta sitten fanittamani levytkin olivat. Levyltä löytyy kuitenkin sopivissa mittasuhteissa vaihteleviakin osuuksia ja esimerkiksi kitarasoolot ovat monin paikoin upeaa kuunneltavaa. Kyllä tätä voisi suositella perinteisen punkin ystäville ja jos tämä olisi julkaistu 20 vuotta sitten, olisi tämä varmaan ollut kovinta suomalaista punkkia niinku forever.

3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti