sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Marianas Rest - Horror Vacui (2016)

Nimensä puolesta Marianas Rest voisi kuulostaa hyvinkin joltain indie rock-yhtyeeltä. Sen sijaan tämä kotkalainen kuusikko edustaa melodisen death metalin mustanpuhuvaa rintamaa. Vuonna 2013 perustettu yhtye julkaisi esikoisdemonsa pari vuotta sitten ja ihan virallinen debyytti Horror Vacui julkistui lokakuun lopulla. Erityisen huomion levykäinen vie hyvinkin tummanpuhuvalla ja vaikuttavalla kansitaiteella, joka jo ennen ensimmäistä kuuntelua virittää sopivan hämäriin tunnelmiin.

Taustalla kuohuvat aallot ja radioviesti maalailevat maisemaa puolen minuutin verran melankolisen aloituskappaleen introna. The Millennialists osoittaa heti ensimmäisten sointujensa aikana mistä aineksista yhtye on tehty - kovasti Insomniumilta haiskahtavaa keskitempoista melodista death metalia doom metalin laahaavilla elementeillä varustettuna. Tokihan jo heti seuraava teos Nadir heijastelee melodisen suomideathin lisäksi voimakkaita sävyjä länsinaapurin sekä deathista, doomista että blackista muistuttaen paikoitellen esimerkiksi Hypocrisya tai Draconiania.

Vastaavanlaista synkistelyä ovat monet muutkin jo useaan otteeseen harrastaneet, mutta ainakin raskaan junttauksen ja kevyiden fiilistelyosuuksian vaihtelu on naitettu tällä levyllä kohtuullisen taidokkaasti. Atmosfäärisen doomahtavat Chokehold, For The Heartless ja päätösraita Vestigial ovat kaikessa pimeydessään ja herkkyydessään Swallow The Sunin tunnelmia lähenteleviä synkistelyeepoksia. Omiksi suosikeiksini levyltä massiivisempien teosten lomasta nousevat kuitenkin mielenkiintoisella tavalla atmospheric blackia, doomia ja deathia naittavat Place of Nothing, Hurts Like Hell ja A Lonely Place To Die.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan reilun 50 minuutin järkälemäinen Horror Vacui on todella vaikuttava ja vakuuttava albumi. Vaikka uutta tämä yhtye ei ole genrerajojensa sisässä lähtenyt etsimään, Marianas Rest hoitaa hommansa niin tyylikkäästi omaan kotiin, että monet saman tyylisuunnan edustajat jäävät reilusti jälkeen. Jos Insomniumit, Swallow the Sunit, Draconianit ja vastaavat tapaavat soida kotonasi, tässä on oiva lisuke melankolisen deathin ja doomin kokoelmiin. Loistava debyytti ja jatkoa odotellaan innolla.

4/5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti