torstai 23. huhtikuuta 2015

The Gentle Storm - The Diary (2015)

EMP.fi
Viime vuonna perustettu The Gentle Storm on kahden alankomaalaisen huippumuusikon yhteistyön hedelmä. Monessa sinfonisessa progemetallisopassa, muun muassa Ayreonissa, itsensä keittänyt Arjen Anthony Lucassen sekä The Gatheringista parhaiten tunnettu Anneke van Giersbergen julkaisivat vastikään ensimmäisen albuminsta The Diary. Levyn teemana on 1600-luvun Hollantiin sijoittuva rakkaustarina. Inspiraatio on ilmeisesti saatu Joseph Warwijckin ja Susanne Vermeerin ikivanhoista kirjeistä, jotka löydettiin vasta 2000-luvulla.

Lucassenin tuotoksiin en ole koskaan tutustunut kevyttä pintaraapaisua syvemmin, mutta Anneken The Gathering-levyt sekä soolotuotantokin on paljon tutumpi. Suurempia ennakko-odotuksia en siis osannut kohdistaa tähän levyyn. The Diary herättää kiinnostusta sellaisellakin seikalla, että se sisältää kaksi versiota levystä: Gentle on akustisempi ja kevyempi versio kun taas Storm esittää saman kokonaisuuden sinfoniseen metalliin verhottuna.

Ensimmäisellä Gentle lipuu ohi melko vauhdikkaasti. Liki tunnin mittainen levy muistuttaa kuinka pirun hyvä laulaja Anneke van Giersbergen todella on. Akustiset soittimet ovat tunnelmallista kuunneltavaa ja kappalemateriaali on melko rikasta ja yksityiskohtaista. Progevaikutteissa kuuluu pieni vivahde Jethro Tullia. Toisen tunnin aikana Storm käy läpi samat kappaleet raskaammalla soinnilla. Suurta eroa ei levyillä sinänsä ole, mutta erittäin upea keksintö tehdä tällainen tuplajulkaisu.


The Diary on melko tasainen kokonaisuus, josta on vaikea nimetä yhtä ylitse muiden menevää kappaletta. Paitsi ehkä orientaalimpi Shores of India. Levy kuitenkin toimii alusta loppuun erittäin hienosti. Lisäpisteitä myös antaa toisen levyn toisenlainen näkökulma ja lähestymistapa aivan samoihin kappaleisiin. En itse ainakaan muista, että mikään yhtye olisi julkaissut tämän kaltaista tupla-albumia, jossa on ihan oikeasti kaksi eri versiota. Vaikeampi on sitten sanoa, kumpi levyistä toimii paremmin. Molemmat toimivat täydellisesti erikseen, mutta onhan se mukavaa vaihtelua kuunnella miltä samat kappaleet kuulostavat hieman erilaiseen muottiin valettuna.

Kaiken kaikkiaan The Diary osoittautuu positiiviseksi yllättäjäksi, joka tuo mieleen Lucassenin oman tuotannon lisäksi esimerkiksi norjalaisen folk metal -yhtye Lumskin. Ja kyllä, myös Nightwish käy välillä mielessä. . Tämä on kyllä ehdottomasti tarkistamisen arvoinen levy ja antaa hyvän haastajan monelle sinfoniselle metalliyhtyeelle. Myös edellämainitulle. Lyhyesti ilmaistuna The Diary tarjoaa vajaat kaksi tuntia upeasti soitettua, tuotettua ja sävellettyä folkkia, progea ja metallia.

4,5/5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti