Pyuria - Cult of Vesalius (2015)

Turkulainen teknistä deathia ja grindcorea sotkeva Pyuria on toiminut jo parisenkymmentä vuotta ja siitä viimeisen kymmenen vuoden ajan on puskettu täyspitkää levyä pihalle jo neljä kappaletta. Viimeisin niistä on viime joulukuussa julkaistu Cult of Vesalius.

Grindcore ei ole genrenä sieltä houkuttelevimmasta päästä, vaikka aina on olemassa poikkeuksiakin. Pyurian tapauksessa kuitenkin selviää säikähdyksellä, kun tuotanto nojaa enemmän teknisen deathin koukuttaviin kitarakuvioihin silkan mättämisen sijaan. Levyn aloittavat viisiminuuttiset Combination, Decadense and Silent Hum sekä This Mortal Boiled raottaa hyvin tulevan kokonaisuuden syvimpää olemusta. Soundit pörisevät mukavasti aina kitarasta örinään, mutta vaihtelua sisältävästä rytmittelystä löytyy niin sanottua ilmavuutta ja raikkautta. Ensinnämainitussa taidetaan lainata lyhyt pätkä erästä Antonio Banderaksen elokuvassaan esittämää kitaravetoista hittiä. Hauska lisuke, pakko sanoa.

Meno on teknisestä olemuksestaan huolimatta ankaraa ja raskasta. Perusdeathin ulkopuolelta haetut lisukkeet tuovatkin mukaan miellyttävää lisävivahdetta. Insect Jerusalemissa puolenvälin paikkeilla kuorotellaan kelmeissä tunnelmissa kun taas Cranial Pipeline on kokonaisuutena kokeileva teos. Parin minuutin Guilt Trip To Guillotine tarjoaa sitä itseään perinteistä mättöä ilman ylimääräisiä koristeita. Puolen välin kohdalla kuullaan yksi levyn mehukkaimmista riffeistä. Lähes perinteisen rock-kaavan melodista "kertosäkeistöä" puhtaine, mutta vaimeine lauluineen syötetään The Occupantin lopussa. Viimeisenä soiva ja helkutin tyylikkäästi otsikoitu VainAjan Jäljen tuleekin melkoisenä yllätyksenä. Puhdas kitara ja kaikuva laulanta soi kuin Ulverin Kveldssangerilla konsanaan ja ainut suuntaa antava merkki yhtyeen genrestä on muutamat öristen heitetyt vokaalit.

Cult of Vesalius on positiivinen yllätys, vaikka melko tarkasti seurailee edustamansa genren tunnusmerkkejä. Tyylikeinoina käytetään teknisiä rytmi- ja riffiratkaisuja, jotka todella tuovat vaihtelua ääriraskaaseen runttaukseen. Jos joku biisi erityisesti jää mieleen, niin se on koko pakan sekoittava päätöskappale, jonka elementtejä voisi kenties hyödyntää raskaampienkin biisien yllättävinä välisoittoina. Kyllä tämä oli mielenkiintoinen tuttavuus ja kannattaa ehdottomasti tutustua mikäli perinteistä soundia omaava örinä- ja mättömusiikki kiinnostaa.

3,5/5