keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Vuoden debyyttialbumi (2015)

Ilman pidempiä sepostuksia tässä lista vuoden kymmenestä kovimmista debyyttilevystä. Vuoden parhaat pari-kolmekymmentä levyä, joiden joukosta löytyy näitä esikoisiakin, julkaistaneen himpun verran ennen vuoden vaihdetta. Otsikoista löytyy linkit alkuperäisiin arvosteluihin ja artikkelin pohjimmaisena kymmenen biisin soittolista.

1. Alkaloid - The Malkuth Grimoire
Vuoden aikana julkaistiin runsain mitoin uskomattoman hyviä esikoisia, mutta silti parhaasta ei jäänyt pienintäkään epäilystä. Saksalainen mm. Dark Fortressin ja Obscuran jäsenistä koostuva Alkaloid yhdistelee debyytillään samankaltaisia progen ja raskaan musiikin elementtejä kuin esimerkiksi Leprous ja Opeth. Vertailukohtia löytyy useaan muuhunkin yhtyeeseen. Sopivan karkea ulkoasu ja kierotunut outous tuo myös omaperäisyyttä ja tarttumapintaa muutenkin kadehdittavan kiemuraiseen ja hypnoottiseen progedeath-kokonaisuuteen.

Tanskalainen yhden naisen, Amalie Bruunin, black metal-yhtye Myrkur julkaisi ensimmäisen ep-levynsä viime vuonna, mutta kokopitkä herätti vieläkin suurempaa mielenkiintoa ja odotusta kun sai tietää tuottajana toimivan itse Garmin. Lisäksi taustajoukoissa vaikuttaa muusikoita mm. Arch Enemysta, Mayhemista ja muitakin Ulverista tuttuja soittajia. Lopputulos onkin kuin kaunis sekoitus Ulverin Bergtattia ja Kveldssangeria pienillä vivahteilla vanhasta Darkthronesta ja Satyriconista. M on tunnelmallinen ja äärettömän kaunis black metal-kokonaisuus vahavoilla ysärinorjaviboilla ja kansanmusiikkivivahteilla.
Jos Dordeduhin muutaman vuoden takainen ensilevy Dar De Duh ei vielä riittänyt näytöksi romanialaisen yhtyeen taidoista, viimeistään tämä sivuprojekti osoittaa sen, tosin tyylisuuntana on black metalin sijaan tunnelmallinen post-metal pienellä progressiivisella vivahteella. Omalla tavallaan Mozaic kuulostaa paljolti Dordeduhilta ilman bm-elementtejä. Vaikka löytyyhän sieltä kuitenkin se bläkimpikin lopetusraita. Pistää odottelemaan uutta materiaalia kummaltakin projektilta.

Arjen Anthony Lucassen ja Anneke van Giersbergen samassa projektissa kertonee tarpeeksi. Molemmilla on takana kymmenittäin täyspitkiä albumeita vakijäseninä, joiden lisäksi vierailuita vaikka kuinka monessa projektissa. Ja sen kokemuksen määrän todella kuulee. The Diary tarjoaa annoksen progea,  folkkia, sinfoniaa ja metallia ja mikä parasta kaksi erillistä ja erikseen sovitettua versiota koko albumista, jotka molemmat antavat aivan erilaisen lähestymistavan samaan sävellykseen.

Sinfoninen ja tekninen death metal on jo pelkästään ajatustasolla hyvä, mutta kun toteutuskin on tätä tasoa niin hivotaan jo täydellisyyttä. Whorionin esikoinen on soundeiltaan muhkea ja tyyliltään pirun äkäinen reilu puolituntinen, joka esikoisensa perusteella vetää vertoja jopa Shade Empirelle ja Septicfleshille.

Muhoslainen Casket Soil ansaitsi kehujani jo viime vuonna julkaistulla EP:llä Reptilian Verses. Enslavedia, Borknagaria, Opethia ja muuta vastaavaa hämmentävä kokonaisuus oli taidokasta kuin mikä ja jatko-osa In The Gardens of Vermin vie näkemyksen vieläkin syvemmälle. Levy tarjoaakin maittavan kattauksen modernia black/death-kitarariffittelyä ja progekompittelua aivan esikuviensa tapaan.

Brittiläinen barbaarimetalliyhtye Bal-Sagoth on ollut telakalla jo ties miten kauan ilman tietoa tulevasta, joten korviketta kaipaisi jo pikkuhiljaa. Ja senhän antaa italian sinfoniadödökolmikko Nightland esikoisellaan Obsession. Ei niin kiinnostavan intron jälkeen käynnistyy todella voimakas ja mahtipontinen kuolonsinfonia, että edellämainitun lisäksi Shade Empire ja Septicfleshkin voisi kadehtia. Uudemman Wintersunin ystävillekin saattaisi maistua.

Nimi on enne, sanotaan. Lahtelaisen Mörbid Vomitin tapauksessa poikkeus vahvisti säännön. Kasari-Sepulturaa apinoivaa kellarideathia ei ollut luvassa vaan erittäin tarkasti 90-luvun ruotsideathin perinteitä kunnioittavaa kuoloa. Vaikutteita vanhalta Entombedilta ja Hypocrisylta on siis kuultavissa ja paljon. Raskas, mutta omalla tavallaan todella tunnelmallinen kuolonjulistus, joka kuulunee parhaimpiin perinteisiin dm-levyihin vuosiin niin Suomen sisä- kuin ulkopuolella.
9. Crimson Sun - Towards the Light
Moderni naislaulettu metalli. Epävirallinen genremääritelmä johtaa ikävästi harhaan jonkinlaisen popahtavan, kaupallisen ja tylsän metalcoren tai vaihtoehtoisesti Nightwish-kloonien ääreen. Towards the Light on pirun kaukana siitä. Karaokesta löydetty vokalisti Sini Seppälä vetää vuoden parhaat naislaulut ja kymmenen vuotta hiottu kokonaisuuskin potkii keulakuvan vanavedessä kuin persauksille ammuttu karhu. Joka tapauksessa tiukka kokonaisuus modernia power tai death metal-riffittelyä ja todella tarttuvia melodioita. Tässä voi olla Suomen seuraava vientituote numero yksi.


10. Worthless - Grim Catharsis
Mörbid Vomitin tavoin tamperelainen Worthless murjoo debyytillään ruotsideathilta haiskahtavaa kuoloa. Länsinaapurin ysärideathin lisäksi vaikutteissa tuntuu olevan mukana 80-luvun black metalia Venomin, Celtic Frostin ja Bathoryn tyyliin. Siltikin enemmän deathiin kallistuva levy on erittäin mainio taidonnäyte siitä, miten upeaa perinteisen linjauksen ja vanhan liiton dödöä täällä päin maailmaa osataan tehdä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti